Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, Leena Meri, eduskuntavaalit2023, Espoo, Hyvinkää ja Mäntsälä

Perussuomalaiset ajavat kansallista etua kaikilla rintamilla

Keskiviikko 13.12.2017 - Leena Meri

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekonen esitti Aamupostissa, että vain vasemmisto tekee työtä kansalaisten eteen ja Perussuomalaisia eivät tavallisen kansan asiat kiinnosta muuten kuin, jos se liittyy maahanmuuttoon.

Perussuomalaiset on ainoa puolue joka vastustaa selkeästi lisääntyvää EU-integraatiota sekä haluaa torjua laitonta maahanmuuttoa sekä estää vetovoimatekijöitä turvapaikkaturismille. Varat tulee käyttää suomalaisen veronmaksajan hyväksi.  Vasemmisto on mukana laajentamassa laittomasti maassa olevien palveluita.

Perussuomalaisten vaihtoehto hallituksen talousarvioesitykseen ensivuodelle sisältää valtavasti toimenpiteitä työllisyyteen, yrittäjyyteen, parannuksia eläkeläisten asemaan, helpotusta lääkekulukorvauksiin, asumisen halpuutuksen mallin, varakkaiden suursäätiöiden ja yhdistysten suurpääomatulojen verolle laittamiseen sekä kymmeniä ja kymmeniä toimenpiteitä oikeudenmukaiseen varojen jakoon ja verotukseen. Emme kiristäisi työntekijöiden, eläkeläisten tai pienyrittäjien verotusta, vaan päinvastoin. Silti ottaisimme vähemmän velkaa kuin hallitus.

Vasemmiston eduskuntaryhmän puheenjohtaja eduskunnan salissa kanssani istuneena tietää aivan varmasti kaikki perussuomalaisten ehdotukset ja siksi ihmettelen hänen hyökkäystään. Olemme vain yksinkertaisesti eri mieltä vasemmiston kanssa muun muassa laittoman maahanmuuton torjumisesta sekä näiden henkilöiden palveluiden lisäämisestä.

Perussuomalaisille kansallinen etu, suomalaisten ja laillisesti maassa olevien edut menevät laittomasti maassa olevien palveluiden rahoittamisen edelle.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laittomasti maassa olevat, palvelut, perussuomalaiset, vaihtoehtobudjetti, Leena Meri

Hyvinkään Perussuomalaisten esityksiä v. 2018 talousarvioon

Keskiviikko 1.11.2017 klo 11.19

Kaupunginhallituksessa päätimme 30.10. yksimielisesti esittää 370.000 euron lisärahoitusta palveluasumiseen, sillä on kohtuutonta, että ikäihmiset joutuvat jonottamaan pitkään saadakseen turvallista ja hyvää asumista. Perussuomalaiset kannattavat esitystä myös valtuustossa.

Tein 250.000 euron määrärahan lisäysesityksen lapsen kotihoidon kuntalisän palauttamiseksi 1.8.2018 alkaen. Kaupunki tarvitsee lisää perheitä ja asukkaita. Vaikka kaupunginjohtaja totesi (AP 1.11), etteivät lisät merkittävästi lisää kuntien vetovoimaa niin on täysin selvää, että valitessaan asuinkuntaa perhe vertailee kokonaisuutta, eli kunnan palveluita, verojen määrää sekä erilaisia lisiä. Perussuomalaisten Tiina Karhunen teki kuntalisän palautuksesta samansisältöisen valtuustoaloitteen jo syyskuussa. Kaupunginhallituksessa esitystäni kannatti vain Keskusta.

Lisäksi esitin, että terveysmetsä-hanke otetaan pois tulevista investoinneista. Määrärahaa siihen on budjetoitu arvion mukaan noin 140.000 euroa. Tällä rahalla voimme panostaa esimerkiksi lasten kotihoidon kuntalisään. Hyvinkäällä on jo nyt paljon metsiä ja luontopolkuja, joten lisäpanostukseen ei ole nyt tarvetta. Kaupunginhallituksessa määrärahan poistoesitystäni kannatti vain Keskusta.

Vielä toivoin lisärahaa 40.000 euroa nuorten kesätyöseteliin, jota kokeiltiin ensi kerran tänä vuonna. Sain nuorten vanhemmilta palautetta, että kesätyösetelin käyttöalaa laajennettaisiin myös 15-16 -vuotiasiin sekä myös lyhyisiin työsuhteisiin. Nuorille tulee antaa tukea, jotta he saisivat sen ensimmäisen työkokemuksen. Tein asiasta valtuustoaloitteen helmikuussa 2017 ja Hyvinkään nuorisovaltuusto kannatti ajatustani kesätyösetelin laajennuksesta lausunnossaan 12.10.2017. Silti määrärahat haluttiin säilyttää kaupunginhallituksessa kesän 2017 tasossa, eli 10.000 eurossa. Toivottavasti Perussuomalaiset saavat tukea muilta valtuutetuilta asian tulevassa käsittelyssä valtuustossa.

Valtuuston kokouksessa 23.10. oli esittäytymässä Hyvinkään omaishoitajien ja läheisten ry. Omaishoitajia Hyvinkäällä on arviolta noin 100. Omaishoitajien tukeminen on ensiarvoisen tärkeää heidän ja hoidettavan jaksamisen kannalta. On hyvä huomata, että he säästävät myös yhteiskunnan varoja arvokkaalla työllään.

Tästä syystä esitin kaupunginhallituksen kokouksessa, että tukisimme omaishoitajien jaksamista antamalla omaishoitajille alennetuin hinnoin uinti- ja kuntosalimahdollisuuden Sveitsin uimalassa. Alennettuja hintoja on tällä hetkellä mm. senioreilla, opiskelijoilla ja varusmiehillä. Koska asiaa ei oltu valmisteltu lautakuntatasolla etukäteen, jätän asiassa valtuustossa toivomusponnen, että asiaa aletaan pikaisesti valmistelemaan. Ehdotukseni tuntui saavan kannatusta, joten toivon, että se saadaan valtuuston talousarviokäsittelyssä yksimielisesti pikaiseen valmisteluun.

Hyvänä asiana on, että vuoden 2018 talousarvioesityksessä veroja ei olla nostamassa. Kunnallisveron ja kiinteistöveron korotukset olisivat myrkkyä kuntalaisten kukkarolle.

Toivotan kaikille mukavaa talven jatkoa ja kehotan kuntalaisia olemaan edelleen yhteydessä meihin Perussuomalaisiin valtuutettuihin mieltä askarruttavissa kysymyksissä sekä tuomaan ideoita siitä, mitä voisimme tehdä enemmän kuntalaisten ja kotikaupunkimme eteen.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinkää, talousarvio, Perussuomalaiset, Leena Meri

Hallitukselle kaikki on kaupan

Tiistai 25.7.2017 klo 10.28

Kilpailutuksen nimissä kaikella käydään kauppaa. Siinä huumassa unohtuu monesti miettiä seurauksia, kuten ihmisten yksityisyyden suojaa ja mitä tietoja levitellään yksityisten yritysten käyttöön. Suomi tuntuu lisäävän tiedon jakelua huolettomasti, kun taas Ruotsi ryhtyy pääministeri Löfvenin mukaan tietovuodon vuoksi kiinnittämään tietoturvaan jatkossa enemmän huomiota ja ulkoistamista aletaan Ruotsissa rajoittaa.

Skandaali koskee Ruotsin ajoneuvo- ja ajokorttirekisterin ulkoistamista Tšekkiin, mikä on voinut aiheuttaa kymmenien tuhansien ruotsalaisten henkilötietojen vuotamisen ulkomaille.

Samaan aikaan Suomen hallitus suunnittelee suomalaisten terveystietojen luovuttamista lääkeyrityksille tutkimuksen vauhdittamiseksi. Uuden postilain mukaan Postin tulee luovuttaa kilpaileville jakeluyrityksille lähes ilmaiseksi yksi yhtiön kilpailuvalteista eli kansalaisten osoitetiedot. Osoitetietojen luovutukseen liittyy myös turvallisuusriski, kun kuka tahansa, joka haluaa Postin osoiterekisterin käyttöön, saa sen jatkossa hyvin helposti. Myös niiden 84 000 suomalaisen osoitteet, jotka syystä tai toisesta ovat halunneet kieltää osoitetietojensa luovuttamisen. Ammatillisista syistä heidän joukossa on esimerkiksi poliiseja, turvallisuusviranomaisia, lastensuojelun työntekijöitä, tuomareita ja jne.

Maistraatissa työskennellessäni eteeni tuli tilanne, jossa henkilölle oli myönnetty turvakielto-osoite, koska hän oli toiminut todistajana oikeudenkäynnissä ja häntä oli sen vuoksi vakavasti uhkailtu. Osoitetietojen paljastuminen ulkopuoliselle voi tällaisessa tapauksessa pahimmillaan johtaa suojatun ihmisen pahoinpitelyyn tai jopa kuolemaan.

– Uudessa postilaissa on kyse myös kansallisesta turvallisuudesta. Eduskunnan puolustusvaliokunta totesi, että poikkeusolojen tehtäviin liittyviä velvoitteita ei postilakiesityksessä ole riittävästi otettu huomioon. Tämäkin oli näköjään yhdentekevää lainsäätäjälle, toteaa PAU:n puheenjohtaja tiedotteessaan.

Perussuomalaiset pelkäävät, että salaisia osoitetietoja valuu vääriin käsiin ja tivaa hallitukselta, miten ihmisten tietosuoja turvataan? Vai olisiko nyt syytä ottaa mallia Ruotsista ja kääntää kelkka pois jatkuvan ulkoistamisen tieltä, kun kyseessä on kansalaisten ja jopa valtion turvallisuus.

 

Linkki: PAU:n kannaotto 21.6.2017

Linkki: Ruotsin tietovuoto, YLE 24.7.2017

Linkki: Perussuomalaisten kannaotto ja äänestys eduskunnassa esitystä vastaan 21.6.2017

Linkki: A-studio 24.7.2017 hallituksen suunnitelmista avata terveystiedot lääkeyrityksille

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietosuoja, ulkoistaminen, yksityisyydensuoja, Leena Meri, Perussuomalaiset,

Demokratia on puhunut

Maanantai 12.6.2017 klo 13.00

Maailma ei lopu eikä taivas pimene.

On ollut Perussuomalaisten puoluekokous, jossa jäsenet ovat demokraattisesti äänestäneet itselleen uuden johdon. Seison puheenjohtajiston rinnalla. Porukka on puhunut ja pulinat pois. Näinhän olemme aina itsekin sanoneet.

Tulin kolmanneksi äänestyksessä ja oli jo etukäteen ennakoitavissa, että varsinainen vaali käydään Terhon ja Halla-ahon välillä.

Kiitos upealle tukiryhmälleni, läheisille ja tukijoilleni sekä kymmenille ja kymmenille ihmisille,  jotka kävivät kanssani Jyväskylässä juttelemassa ja tsemppaamassa tulevaan. Työ ei mennyt hukkaan. Merivoimat jatkavat työtään niin kunnallispolitiikassa kuin eduskunnassa. Olette kaikki mahtavia.

Matka jatkuu!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, puheenjohtaja, Halla-aho, demokratia

Työttömyyden hoito on hyvissä käsissä

Lauantai 13.5.2017 klo 8.23 - Tiedote 12.5.2015

Perussuomalaisten Meri: Työttömyyden hoito on hyvissä käsissä

 ”Kun on oppositiossa, vastaukset ovat helppoja. Tästä perussuomalaisillakin on kokemusta. Tätä tuli mietittyä eilen, kun kuuntelin A-Talkissa nykyisen työministeri Jari Lindströmin (ps.) ja entisen työministerin Tarja Filatovin (sd.) välistä keskustelua työllisyyden hoidosta”, perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri pohtii. ”Oppositio näkee hallituksen esityksissä lähinnä heikkouksia, ongelmat olisi ratkaistava toisin. Kumma vain että työttömyys lisääntyi SDP:n viimeisimmän työministerin aikana 100 000:lla.”

Työttömyysasteen ennustetaan laskevan ensi vuonna 8 prosenttiin. Suomen talouden kasvu ja hallituksen toimet näkyvät jo selvästi työllisyysasteessa, jonka ennustetaan saavuttavan 70 prosentin rajan ensi vuonna. Hallituksen tavoittelema 72 prosentin työllisyysaste ei ole utopiaa.

”Ministeri Lindströmin aloittamat työttömien haastattelut kolmen kuukauden välein ovat saaneet paljon kiitosta. Haastatteluiden avulla ovat löytyneet toisaalta ne, jotka ovat jo töissä ja eivät näin ollen tarvitse työvoimahallinnon apuja, ja toisaalta ne, jotka tarvitsevat ensisijaisesti kuntoutusta ennen kuin voivat työllistyä. Nämä haastattelut eivät ole loppumassa mihinkään, vaikka näin on SDP:n suulla spekuloitu”, Meri toteaa.

”Ministeri Lindström on lähettänyt lausuntokierrokselle aktiiviseen työnhakuun ja yrittäjyyteen kannustavan työllisyyslakipaketin. Työnhausta on määrä tehdä entistä räätälöidympää. Esimerkiksi maakunnille on tarkoitus antaa enemmän valtaa toteuttaa alueelleen parhaiten sopivaa työllisyyden hoitoa”, Leena Meri kehuu. ”Lisäksi Lindströmin esitys uskoo ihmiseen. Uudessa mallissa luotetaan työttömän omiin näkemyksiin siitä, mitä työpaikkoja kannattaa hakea. Lisäksi joustavoitetaan työttömän mahdollisuutta kokeilla yrittäjyyttä ja kannustetaan rahallisella avustuksella hakemaan työpaikkaa kauempaakin.”

Lisätietoja:

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Meri

050-513 2330

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Leena Meri, Perussuomalaiset, työllisyys, Jari Lindström

Puheenjohtajakisan käänteitä

Lauantai 22.4.2017 klo 12.05

"Olen naarasleijona leijonansydämellä - järki ja tunteet tasapainossa.
Palautan kansallisvaltion kunniaan ja ajan tavallisen kansan asiaa yhdessä kenttämme kanssa."

Lähdin PS puheenjohtajakisaan 6.3. julkisesti ja itse asiassa ensimmäisenä kansanedustajaehdokkaana. Siitä huolimatta julkisessa keskustelussa on haluttu esittää, ettei meillä ole kuin kaksi ehdokasta puheenjohtajakisassa. Nimittäin Terho ja Halla-aho.

No. Media ei meidän puheenjohtajaa valitse vaan kenttä. Meillä on valintatapa, jota muut eivät voi ymmärtää. Puolueen jäsenet saavat kaikki antaa äänensä asiassa. Demokratiaa parhaimmillaan. Jäsenet saavat päättää johtajansa.

Kierrämme touko-kesäkuussa puheenjohtajakiertueella ja odotan hyvää keskustelua ehdokkaitten linjauksista, arvoista sekä johtajuudesta puolueessa.

Toivotan kaikille ehdokkaille menestystä ja kesäkuussa valinta tehdään!

Suomen Uutiset 30.3. "Näin Leena puoluetta johtaisi"

-Leena-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, Leena Meri, puheenjohtaja

Samurait ja samurittaret - PS puheenjohtajakisa

Tiistai 18.4.2017 klo 11.15 - Tiedote 18.4.2017, julkiasuvapaa

Puheenjohtaja Soini pohdiskeli 9.4. Perussuomalaisten vaalivalvojaisissa tulostamme. Hän totesi, että hän mittavan työn tehneenä puolueen vahvana samuraina vetäytyy puheenjohtajan tehtävästä on uusi aika alkamassa - uudet samurait ja samurittaret tulevat.

Ilmoittauduin ensimmäisenä puolueen puheenjohtajaehdokkaaksi sunnuntaina 6.3.2017. Seuraavana päivänä 7.3. puoluetoimiston tiedostustilaisuudessa Sampo Terho antoi oman ilmoituksensa ehdokkaaksi ja joitain omia linjauksiaan.

Ymmärrän, että tilaisuus puoluetoimistolla oli sovittu etukäteen ja minun kutsumiseni myös toisena ehdokkaana oli ehkä kömmähdys,  sillä ilmoitukseni tuli monille yllätyksenä. En ollut asiasta etukäteen laajasti kertonut,  vaan päätökseni oli oma. Toki minulla oli useita ihmisiä jotka olivat minun ehdokkuuttani toivoneet.

Olemme keskustelleet puoluetoimiston kanssa puheenjohtajakiertueesta siten, että siihen osallistuisivat ainakin Sampo Terho, Jussi Halla-aho, minä ja Veera Ruoho.

Nyt kuulin,  että aikatauluja kiertueelle etsitään ainakin Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon kohdalla ja kalentereita sovitellaan yhteen. Itse en ole saanut yhtään kyselyä omista aikatauluistani.

Media on hyvin sivuuttanut uutisoinnista muut ehdokkaat paitsi ennakkosuosikit eli Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon. 

Itse olen toivonut tasapuolista ja hyvää kampanjaa, jossa ehdokkaat saavat esitellä tulevaisuuden näkymiä sekä sitä, miten he puoluetta johtaisivat. Tämä on aika vaikeaa jos ei edes kiertueen suunnittelussa oteta huomioon meidän samurittareiden, eli minun ja Veera Ruohon aikatauluja.

Hyvä puheenjohtaja uskaltaa kisata kaikkien kanssa eikä pelkää haastajia. Ei ole edes Sampo Terhon eikä Jussi Halla-ahon etujen mukaista että kampanja alkaa näyttää etukäteen sovitulta. 

Toivon että kampanjointi jatkuu tasapuolisena kaikille ehdokkaille - ainakin puolueen sisällä.

Lisäys klo 17.55. Viestiä on tullut että kaikki huomioidaan. Mainiota. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin 👍


Leena Meri
Kansanedustaja, varatuomari
Perussuomalaisen eduskunta ryhmän 2. varapuheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Perussuomalaiset, puheenjohtaja, puolue

Anna äänesi kuulua

Sunnuntai 9.4.2017 klo 7.25

Anna äänesi kuulua ja pidä itsestäsi tänään meteliä - mene siis äänestämään!

Itse annan ääneni isänmaalliselle Perussuomalaiselle puolueelle.

Jytkytysta_leena.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, perussuomalaiset, Hyvinkää, äänioikeus

Terrorismin vastaista työtä tehostettava

Maanantai 3.4.2017 klo 21.05

Tänään saimme lukea iskusta Pietarin metroon. Tekoa epäillään terrorismi-iskuksi. Iskussa kuoli ainakin 10 ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui.

Syvin osanottoni uhrien omaisille ja läheisille.

Terrorismin vastaista työtä tulee entisestään tehostaa, sillä meidän tulee saada olla turvassa. Pahoin pelkään, että on vain ajan kysymys kun saamme lukea ensimmäisestä terrorismi-iskusta Suomessa. Siksi muutoksia rikoslakiin ja ulkomaalaislakiin tarvitaan pikaisesti. Myös tietojen vaihtoa sekä terroristeiksi epäiltyjen valvontaa tulee helpottaa eri maiden kesken.

Suomen hallitus selvittää parasta aikaa edellytyksiä peruuttaa turvapaikka niiltä ihmisiltä, jotka lähtevät taistelemaan terroristien rinnalla.

"Matkustaminen terrorismirikoksen tekemistä varten on jo nykyään rangaistava teko. Rangaistussäännös ei kuitenkaan koske taistelualueelta palaavia. Ylipäätään taistelualueella oleskelu terroristisessa tarkoituksessa – riippumatta siellä mahdollisesti todistamattomiksi jäävistä yksittäisistä teoista – on säädettävä rangaistavaksi", Perussuomalaisten puolustusministeri Jussi Niinistö toteaa.

Tämä on linjassa Perussuomalaisten tavoitteiden kanssa. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaan kirjattiin jo ennen eduskuntavaaleja vuonna 2015, että turvapaikka pitää peruuttaa, jos henkilö palaa kotimaahansa osallistuakseen sotatoimiin.

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajan, puolustusministeri Jussi Niinistön haastattelu 3.4.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terrorismi, vierastaistelijat, perussuomalaiset

Oppositio trio vauhdissa

Lauantai 1.4.2017 klo 21.07

Kuuntelin tämän päivän puolueiden puheenjohtajatentistä otteita.

Vasemmisto, SDP ja vihreät pelottelevat kansaa ja haluavat huudella lähes asiattomuuksia. Vasemmiston Li Andersson väitti hallitusta lapsiperhevihaajaksi SDP:n ja vihreiden kannustaessa. Tässäkö maan tulevat vastuunkantajat? Soini vastasikin että, jos annettaisiin perheiden itse valita mikä heille on parasta, eikä mennä perheiden keittiön pöytään päsmäröimään.

Uskomatonta että kolmikon (oppositio trio VSV, eli vasemmisto, SDP ja vihreät) politiikka perustuu asioilla pelottelemiseen ja suoranaiseen vihan lietsomiseen.

Sama juttu 0-tuntisopimusta koskevan kansalaisaloitteen osalta. SDP jatkaa asian vääristelyä ja joudumme koko ajan oikaisemaan virheellistä uutisointia. 

Alla viimeisin tiedotteeni 31.3.2017 asiassa:

"Perussuomalaisten Meri: SDP:n politikointi jatkuu – nollatuntisopimuksilla ratsastus ei lopu

”Nollatuntisopimuksiin tarvitaan reilummat pelisäännöt. Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps) käynnistämä työryhmä etsii parhaillaan ratkaisuja. Ja SDP tiedottaa, että ’hallituspuolueilla ei ymmärrystä nollasopimusten viheliäiseen ongelmaan’. Tämä on politikointia pahimmillaan. Sanoilla leikittelyä vakavalla asialla”, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Leena Meri.

Eduskunta hylkäsi tänään nollatuntisopimuksia koskevan kansalaisaloitteen. Koko työelämä- ja tasa-arvovaliokunta päätyi samaan ratkaisuun mietintöä jättäessään, myös SDP. Kaikkien tiedossa oli myös, että kolmikantainen työryhmä pohtii ministeri Lindströmin alaisuudessa ratkaisuja nollatuntisopimusten ongelmiin, mutta työ on vielä kesken.

”Olen jo aikaisemmin todennut, että kolmikantainen työryhmä on eduskunnan valiokuntaa parempi paikka pohtimaan työelämän lainsäädännön yksityiskohtia. Työmarkkinaosapuolet pitää olla vahvasti mukana uudistustyössä”, Meri Jatkaa. ”SDP antaa 80 000 nollatuntisopimuksella olevalle suomalaiselle mielikuvan, että SDP ratkaisisi ongelman yhdessä silmänräpäyksessä. Jos näin olisi, ongelma olisi varmasti ratkaistu jo viime vaalikaudella, kun SDP:llä oli työministerin salkku.”

Linkki: Suomen Uutiset 15.3.

Soinin kommentti hetkeä hetkeä myöhemmin...... Iltalehti 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oppositio, SDP, vihreät, vasemmisto, perussuomalaiset, Leena Meri, Jari Lindström

Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokas Leena Meren linja

Keskiviikko 29.3.2017 klo 19.12 - Tiedote 29.3.2017, julkaisuvapaa

Kuka on kansanedustaja, varatuomari Leena Meri?

Olen työskennellyt nuoresta asti niin tehtaassa, kaupassa kuin lakimiehenäkin. Työurani aikana olen työskennellyt sekä yksityisellä työnantajalla että valtion tehtävissä. Lisäksi olen toiminut yksityisyrittäjänä omassa lakiasiaintoimistossa. Ennen eduskuntaa toimin yhdeksän vuotta maistraatin henkikirjoittajana.

Luonteeltani olen avoin, rehellinen ja jämäkkä. Viihdyn luonnossa ja lähellä sydäntäni ovat eläimet. Itselläni on kaksi rescue-koiraa ja suomenhevonen Tolokun Aukusti, joka on käytössä kuntouttavassa hevostoiminnassa.

Olen Perussuomalaisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja ja myös aktiivinen kunnallispoliitikko. Olen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja. Katso sivuiltani minusta lisää   www.leenameri.fi.

1) Perussuomalaisten ”Jalanjäljet tulevaisuuteen”

Mitä tavoittelemme, mihin olemme menossa? Kutsun ajatuksiani Perussuomalaisiksi jalanjäljiksi.
Peukalonjäljet saavutuksistamme hallituskaudella on jo tehty ja niitä päivitetään matkan varrella. Meillä pitää olla myös jalanjäljet, joita seurata, eli suunta siitä minne olemme menossa ja miten tavoitteet saavutetaan niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Aikaisemmat puolueohjelmamme ovat edelleen voimassa ja niitä tulee viedä määrätietoisesti eteenpäin.

Omia painopistealueitani:

Pieni- ja keskituloiset

Eläkeläisten ja muiden pienituloisten pärjäämiseen pitää kiinnittää enemmän huomiota. Esimerkiksi lääkekorvausten omavastuita ja maksukattoja tulisi tarkistaa sekä saada 1.000 euron veroton nettotulo vihdoin aikaiseksi. Myös eläkekaton käyttöönottoa voisi selvittää. Vuokra-asumisen kulujen nousuun pitää etsiä ratkaisuja.

Keskituloiset ovat jääneet monista keskusteluista pois. Meillä on paljon keskituloisia perheitä ja yksineläviä, joiden, työtulot ja eläkkeet eivät yksinkertaisesti riitä elämiseen. Keskituloisten kokonaisrasitusta pitäisi selvittää kokonaisuutena. Esimerkkeinä asuntolainan, asumisen, matkakulujen, verojen ja pakollisten maksujen yhteisvaikutusten selvittäminen sekä toimenpide-ehdotukset keskituloisten aseman parantamiseen.

Työllisyys ja talous

Keskeistä on saada taloutemme ja työllisyytemme hyvään kuntoon, sillä muuten ei velkaantumista saada kuriin eikä nykyisenkaltaisia hyvinvointipalveluita voida rahoittaa kuin velkarahalla.

Työllisyyden parantaminen, työpaikkojen edellytysten syntymisen parantaminen sekä PK-yrittäjien tukeminen ovat paras keino talouden tervehdyttämiseen. Näin saamme aikaiseksi kakkua, jolla ylläpidämme palvelut ja saamme varoja jaettavaksi niille, jotka eivät ilman yhteiskunnan tukea yksin pärjää. Kaikista on huolehdittava. 

EU-politiikka

EU puhuttaa.  Monet kokevat etteivät ole saaneet riittävästi sanoa siitä miten EU integraatio syvenee kaikkeen päätöksentekoon ja itsemääräämisoikeutemme kapenee koko ajan.  Tästä syystä seuraavalla hallituskaudella EU-jäsenyydestä tulisi antaa kansalle mahdollisuus äänestää asiassa.

Ennen äänestystä on laadittava napakka selvitys siitä, mitä taloudellisia vaikutuksia mahdollisella EU-erolla olisi. Mitä se tarkoittaisi vientiyrityksille, tulleille, kuluttajahinnoille, lainojen koroille sekä Suomen kansainvälisille sopimuksille, joissa olemme EU:n kautta. Me tarvitsemme selvityksen pohjaksi, jotta voimme äänestää oikean tiedon pohjalta.

Parasta mielestäni olisi, jos palaisimme EU:n alkuperäisiin talousliiton tavoitteisiin. Tavoitteena oli tavaroiden, palveluiden ja pääoman vapaa liikkuvuus. Ihmisten vapaa liikkuvuus on sen sijaan osoittautunut ongelmalliseksi. Se on laajentunut turvapaikkakysymykseksi ja taakanjaoksi sen suhteen. Miljoonia ihmisiä liikkuu Euroopassa hakemassa kuka mitäkin. Tämä ei ole ollut ihmisten vapaan liikkuvuuden alkuperäinen tarkoitus vaan työssäkäynnin helpottaminen toisessa jäsenvaltiossa.

Maahanmuutto

Hallitus laati maahanmuuton toimenpideohjelman, josta suurin osa on toteutettu, mutta osa on toteuttamatta.  Esimerkkinä toteuttamattomista asioista ovat perheenyhdistämisen täysimittainen kiristäminen sekä maahanmuuttajien kotoutusrahaa koskeva esitys. 

Uutena ongelmana ovat myös kielteisen turvapaikka- ja käännytyspäätöksen saaneet ihmiset, jotka eivät poistu maasta.  On yleisen lainkuuliaisuuden, talouden ja sisäisen turvallisuuden kannalta kestämätöntä, että tuomioistuinten lainvoimaisia päätöksiä ei oikeusvaltiossa noudateta.

Euroopan komissio on linjannut, että henkilö voidaan ottaa säilöön jopa 18 kuukaudeksi, jos hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja hänen voidaan olettaa katoavan. Tätä mahdollisuutta tulee käyttää maastapoistamisen turvaamiseksi.

Suomalaisuus kunniaan

Suomalainen arvostaa Suomessa tuotettua puhdasta ruokaa. Meidän tulee huolehtia maataloustuottajien ja viljelijöiden sekä tuotannon säilymisestä elinkelpoisena.

Suomalaiset arvot ja perinteet kunniaan. Suomalainen saa olla ylpeä itsenäisestä Suomesta ja sen erikoislaatuisuudesta. Meidän ei tarvitse hävetä perinteitämme eikä isänmaallisuuttamme. Meillä on oikeus turvata oman maan talous ennen muita. Saamme vaatia, että Suomi on jatkossakin turvallinen maa.

Ilmastonmuutos ja kehitysapu

On tärkeää olla mukana estämässä ilmastonmuutosta, mutta emme saa päätöksillä sahata omaa oksaamme tekemällä päätöksiä, joilla vaikeutamme yritystemme kilpailukykyä tai suuntaamalla liiallista verorasitusta kuluttajille.

Kehitysapua voidaan toteuttaa tukemalla ympäristöteknologian yrityksiä viennin edistämiseksi pelkän rahallisen tuen sijaan. Esimerkkeinä vesihuollon, aurinkoenergian ja jätehuollon ratkaisut, laitteet ja tuotantolaitokset.  Ilmastopakolaisuutta voidaan estää parhaiten luomalla ihmisille hyvät elinolosuhteet, jotta heidän ei tarvitse lähteä liikkeelle paremman elämän perässä.

 2) Meren linja: ”Uusi aika, uudet johtajat - historiaa
kansanpuolueena unohtamatta”

Jaettu johtajuus

Hyvä johtaja uskaltaa jakaa vastuuta ja tehtäviä myös muille ja erityisesti varapuheenjohtajille. Riittävä vastuu pitää ihmiset motivoituneina. Tämä on joukkuepeli, kukaan ei pärjää yksin. Joukkueena menemme leveillä hartioilla eteenpäin. Vastuu onnistumisesta on silti puheenjohtajalla.

Puolueen sisäinen yhteistyö

Kentän, eduskuntaryhmän ja puolueen vuoropuhelu pitää saada toimimaan vielä paremmin yhteen.  Tiedon pitää kulkea molempiin suuntiin. Vain sitä kautta viestiä voidaan viedä yhdenmukaisena myös kansalaisille.

Puolueohjelmat laaditaan jatkossakin yhdessä kentän, eduskuntaryhmän ja puolueen kanssa.

Hallitusyhteistyö

Hallituksessa voi vaikuttaa ja siellä kannattaa olla niin kauan kuin saamme riittävästi omia tavoitteitamme läpi. Me lähdimme hallitukseen mukaan rehellisinä ihmisinä – jos jotain yhdessä sovitaan, siinä pysytään.  Silti tulee toisinaan hallituskumppaneiden julkisia irtiottoja ja meidän niskaan yritetään laittaa asioita, jotka
he ovat itse alun perin hallitusohjelmaan tuoneet.

Liian kiltti ei siis kannata olla ja omia vaatimuksia on uskallettava ajaa rohkeasti ja annettava tarvittaessa takaisin, jos muut lähtevät irtopisteiden keräämiseen meidän kustannuksellamme.

3) Ilman teitä ei ole meitä: ”Kenttä on puoleen sydän”

Pärjäämme vain joukkueena ja jokaisen panosta tarvitaan. Olen kiertänyt kenttää ahkerasti ja saanut sieltä hyviä ajatuksia eduskuntaan vietäväksi.  Vuoropuhelun pitää olla hyvää molempiin suuntiin. Kiitos hyvistä vaalituloksista kuuluu ahkerille kentän ihmisille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, Leena Meri, puheenjohtaja,

Hyvinkään kaupunginhallitus 27.3.2017 - omituinen kauppa

Maanantai 27.3.2017 klo 23.00

Olipa kuumat tunnelmat tänään Hyvinkään kaupunginhallituksessa.

Tein kaksi muutosesitystä koskien Viertolan päiväkodin rakennuksen myyntiä 607.000 eurolla ja tontin vuokraamista 30 vuodeksi yksityiselle päiväkotitoimijalle.

Esitin ensin, että asia palautetaan valmisteluun lisäselvitystä varten ja toiseksi esitin, että kaupan ja vuokrasopimuksen tekeminen hylätään puutteellisen selvityksen vuoksi.

SDP:n ja Vasemmiston edustajat kannattivat yksimielisesti molempia esityksiäni, mutta hävisimme äänestykset 5-4. Keskeisiä syitä vastustukselleni olivat puutteellinen selvitys myynnin ja vuokrauksen ehdoista ja erityisesti myynnin käyvästä arvosta sekä se, ettei vaihtoehtoista toimintatapaa oltu edes mietitty.

Keskustalle, kokoomukselle ja vihreille ilmeisesti siis sopii, ettei riittävää selvitystä ole päätöksen perusteena. En ymmärrä miksei ensisijaista esitystäni asian palauttamisesta valmisteluun voitu hyväksyä.

Toiminnan on tarkoitus alkaa kesän jälkeen ja muutaman viikon asian lisäselvittämisellä olisi saatu lisätietoa rakennuksen myyntihinnasta sekä vaihtoehtoisista toiminnoista. Asia olisi voitu käsitellä parin viikon päästä uudestaan. Mikä kiire on sellainen, että asia pitää päättää ilman, että selvitykset ovat kattavat ja ristiriidattomat? Kaupungin etu on saada myynneistä käypä arvo ja asiat pitää päättää riittävän selvityksen perusteella.

Kannattaa vaaleissa miettiä ketä äänestää ja miksi? Täytyy sanoa, että meinasi käpy palaa kun ei haluta antaa aikaa hyvälle päätöksenteolle ja kaupungin kokonaisedulle. Odotan mielenkiinnolla miten kokoomus, keskusta ja vihreät saavat asian kääntymään mustasta valkoiseksi kootuissa selityksissään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinkää, kaupunginhallitus, perussuomalaiset, päätöksenteko

Ajatuksia PS puheenjohtajakisasta

Lauantai 25.3.2017 klo 7.13

Näin kuntavaalien alla Perussuomalaiset kiinnostavat ja moni kertoo tapaamisissa, että ajamme arvoja, joita kukaan muu ei aja sekä uskallamme puolustaa suomalaisuutta vaikka se ei ole ns. virallisen totuuden mukaan muodissa.

Lisäksi minulta on kysytty, että miksi olet puheenjohtajakisassa edes mukana, koska sehän on Terhon ja Halla-ahon kaksintaistelu?

Ok. Näin voi ollakin, mutta pitäisikö esimerkiksi hiihtokisoissa lähtöviivalla kaikkien muiden paitsi kolmen ennakkosuosikin luopua kisasta ja todeta, että ihan turha lähteä matkalle, kun palkinnot on jo jaettu. Tulisiko kellekään edes mieleen kysyä muilta kuin ennakkosuosikeilta, että miksi sinä edes vaivaudut hiihtämään? Luovu nyt suosiolla ja anna voittajien hiihtää rauhassa.

En ole pelkuri enkä heikkoitsetuntoinen ihminen. Se sija tulee mikä tulee. Parhaani teen ja kierrän kenttää sekä tuon ajatukseni siitä millainen johtaja olisin. Uusi johtaja valitaan kesäkuussa ja kuka tahansa se on, seison hänen joukoissaan. '

Porukat päättää ja se on siinä !

Leena_24_9_ilmapallo.jpg

1 kommentti . Avainsanat: Leena Meri, perussuomalaiset, puheenjohtaja,

Pyörin siis vaarallisessa porukassa?

Sunnuntai 19.2.2017 klo 17.19 - kirjoitus on julkaistu myös Aamupostissa

Yleltä tuli ohjelma (A-studio 13.2.) Euroopan populistipuolueista. Yle haastatteli komission varapj. Jyrki Kataista, joka kertoi populisteista, joita hän luokitteli kahdeksi eri porukaksi. Toinen porukka on kilttejä, joihin kansa pettyy ja toinen porukka on niitä vaarallisia ja kansallismielisiä.

Mikä ulkopuolinen arvioitsija on Suomen entinen pääministeri Katainen, joka leikkii jotain populistien tuomaria?

Ohjelmassa muistutettiin kansankiihottajista ja natseista. Rinnastus populisteihin oli selvää. Katainen kertoi, että muut poliitikot paitsi populistit ovat vastuullisia. Katainen tosin itse jätti pääministerin tehtävät kesken kaiken, eli se siitä vastuunkantamisesta.

Ja tulihan se lopussa, että Suomessa nämä populistit on otettu hallitukseen. Kuuntelin suu auki tätä touhua, kun meidät tuomitaan lähes maailman rauhaa uhkaavina ihmisinä, jotka muodostavat jotain outoja porukoita.

Olen tavallinen vastuullinen ihminen ihan tavallisessa ja laillisessa puolueessa enkä mikään yleisvaarallinen ihminen, joka pitää maan päältä hävittää.

Kuka se vaarallinen olikaan ja kuka ei?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, populistit, vastuullisuus

Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kesäkokous

Sunnuntai 28.8.2016 klo 12.43

Perussuomalaiset kokoontuvat Porissa 29.8.-30.8.2016.

Toritapahtumia ja lehdistötilaisuus. Tervetuloa!

Aikataulu

kesakokous.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, eduskuntaryhmä, kansanedustajat, ministerit

Perussuomalaisten ministerien terveisiä

Sunnuntai 19.6.2016 klo 9.59 - Uutiskirje 24/2016 Perussuomalaisten ministeriryhmä

Kuljetusala ei kuole – SDP:n valheet oikaistu

SDP on jo kuukausia viljellyt valheitaan siitä, kuinka Perussuomalaiset antoivat kuoliniskun kuljetusalalle hyväksymällä muutokset kabotaasilainsäädäntöön. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa ja vihdoin myös valtamedia, Helsingin sanomat, on sen huomannut. Lehti toteaakin, että "(SDP:n) lausuntojen perusteella voisi erehtyä luulemaan, että lakimuutos on sisällöltään radikaali ja ulkomainen kilpailu Suomessa kovaa. Kumpikaan väite ei pidä paikkaansa."

Perussuomalaiset ovat tämän valheen jo moneen otteeseen oikaisseet. Muutokset eivät ole isoja eikä kabotaasia edelleenkään kokonaan vapauteta. Rajat eivät aukene niin että kaikki voivat vapaasti ja ilman rajoituksia ajaa täällä. Esimerkiksi venäläiskuskeilta kabotaasi on yhä kiellettyä. Lisäksi pääosa Suomen kabotaasista tapahtuu satamista ja satamiin, mihin muutos ei vaikuta.

HS toteaa myös, että ”lisäksi kabotaasin avaaminen EU:ssa on toistaiseksi ollut kotimaiselle kuljetusalalle suurempi hyöty kuin haitta. Suomalaiset kuljettajat tekevät kuljetuksia toisissa EU-maissa monta kertaa enemmän kuin muiden maiden kuskit kuljetuksia Suomessa.– – On vaikea kuvitella, että tämä esitys tappaisi kotimaisen kuljetuselinkeinon.”

Kilpailukykysopimus allekirjoitettiin

Tiistaina allekirjoitettiin hallituksen ja työmarkkinaosapuolien välinen kilpailukykysopimus. Kovan väännön jälkeen tämäkin asia saatiin maaliin.

Työmarkkinajärjestöjen laskelmien mukaan sopimuksen kattavuus on nyt 86,52 prosenttia eli hallitus toteuttaa luvatusti syksyllä 415 miljoonan euron veronalennukset. Mikäli sopimuksen kattavuus kasvaa ja vielä lisää liittoja ilmoittautuu mukaan, veronalennusten määrä voi kasvaa jopa 100 miljoonalla.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko valmistui

Hallitus on tänään ulkoministeri Timo Soinin johdolla antanut eduskunnalle ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Selonteossa hallitus arvioi Suomen toimintaympäristön kehityksen vaikutuksia ja esittää Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteet tuleville vuosille.

Euroopan turvallisuusjärjestelmä on haastettu ja jännite Itämeren alueella on kasvanut. Turvallisuutta heikentää myös terrorismin uhka, radikalisaation lisääntyminen ja hallitsematon muuttoliike. Selonteon mukaan Suomen on varauduttava nopeisiin ja arvaamattomiinkin muutoksiin toimintaympäristössämme. Emme halua emmekä voi eristäytyä.

Suomen kahdenvälisessä yhteistyössä Ruotsilla on erityisasema. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen sekä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita. Suomi ja Yhdysvallat syventävät yhteistyötään monissa kansainvälisissä kysymyksissä.

Eduskunnassa tulevalla viikolla:

  • Ti 21.6. Lähetekeskustelussa hallituksen selonteko ulko- ja turvallisuuspolitiikasta
  • Ke 22.6. Hallituksen selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perussuomalaiset, ministerit, eduskunta, hallitus

Toimittajan punavihreä kupla - koska se puhkeaa?

Perjantai 17.6.2016 klo 16.41

Toimittajan vahva poliittinen suuntaus ei voi olla vaikuttamatta millaisia ohjelmia hän tekee tai mikä on niiden näkökulma. Se on inhimillistä, mutta miksi toimittajat eivät itse tunnista tätä? Aikuisuuteen ja vahvaan ammattitaitoon kuuluu itsetuntemus ja itsekritiikki.

On aivan turha selitellä, että PS puoluetta käsitellään objektiivisesti eri ohjelmissa tai saati väittää, että se tehdään positiivisessa valossa tässä ympäristössä, jossa tutkimuksen mukaan kukaan toimittajaopiskelijoista ei kannata PS puoluetta. (Valtiotieteiden tohtori Jussi Westinen ja Suomen Uutisten kirjoitus 17.6.2016)

Mikä siinä erimieltä olemisessa ja erilaisessa tulokulmassa asioihin niin pelottaa? Miksi se on niin vaikea ymmärtää, että Perussuomalaisia äänesti yli 500.000 ihmistä kautta maan. Voisiko heidänkin ääntään kunnioittaa ohjelmilla, jossa myös heitä ymmärrettäisiin.

Saa nähdä muuttuuko tämä asenteellisuus koskaan. Itse suhtaudun asiaan skeptisesti, mutta odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu, kun asiasta on viimeinkin alettu edes keskustelemaan asiallisesti ja nyt myös tutkimustulosten pohjalta. Tosin senkin keskustelun on aloittanut PS puolue.

Jatkaako media keskustelua ja katsooko se itseään kriittisin silmin? Toivon todella, että näin käy.  En halua, että Suomi on maa, jossa on vain sellaisia totuuksia, joista toimittajat pitävät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, Perussuomalaiset, mielipiteenvapaus

Varjovaalit tulos Hyvinkäällä

Maanantai 15.10.2012 klo 18.11 - Leena Meri

Mainio tulos Hyvinkäällä Perussuomalaisilla. Kiitos kaikille minua äänestäneille - ja muistakaahan lähteä vaalipäivänä myös vaaliuurnille!

http://www.vaaliehdokkaat.fi/aanestystulokset.php?kunta=100023

1 kommentti . Avainsanat: vaalit, ehdokkaat, varjovaalit, perussuomalaiset,