Kummallista politiikkaa

Perjantai 8.3.2013 klo 9.16


Hei,

Olen kovasti toivonut laajaa keskustelua suurista hankkeistamme ja erityisesti kuntauudistuksesta.

Nyt kun minä ja perussuomalaisten valtuutettu Hiski Sten aloitimme mediassa keskustelun kuntauudistuksesta, ovat ilokseni muutkin puolueet heränneet keskusteluun.

Me Hyvinkään perussuomalaiset kannatamme itsenäistä kuntaa ja vahva metropolihallinto sitovine metropolikaavoineen ja verotulojemme siirtoineen, tuntuu vallan siirtämiseltä pois asukkailta. Pelkona on myös palvelujen siirtyminen "etäpalveluiksi".

Tänään huomasin Aamupostista että entinen perussuomalainen Taisto Orre on vimmastunut meihin ja heitellyt lokaa päällemme. No - tämä ei sinänsä yllätä minua, sillä Orre erosi yhdistyksestämme ja perussuomalaisten puolueesta heti kun ei saanut kaikkia niitä luottamusmiespaikkoja, joita hän halusi. Yhdistyksemme äänestyksissä hän hävisi eikä kestänytkään demokratiaa. Yllättävää toki oli, että hän ei haasta meitä poliittisesti vaan tyytyy haukkumaan meitä henkilöinä. Täytyy vain todeta, että sitä kai politiikka toisille raadollisimmillaan on ja että loukkaantuneena ihminen ei aina toimi järkevästi.

Aurinko paistaa ja siksi toivotan kaikille lukijoille mahtavaa kevään alkua !

Yhteistyöterveisin,

Leena

 


Kommentit

10.3.2013 9.39  nimimerkki Hyvinkää itsenäisenä

Hei,

Tsemiä sulle ja muille persuille. Asiat ratkaisee. Katkerat ihmiset jaksaa aina räksyttää, mutta homma jatkuu.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini