Hyvinkään perussuomalaisten valtuustoryhmän 21.4.2013 kannanotto kuntaselvitykseen

Sunnuntai 21.4.2013 klo 22.54


Hyvinkään perussuomalaisten valtuustoryhmä on 21.4.2013 kokouksessaan käsitellyt metropolialueen esiselvityksen lausuntopyyntöä valtiovarainministeriölle sekä kunnanjohtajien esitystä kahdeksan kunnan kuntaliitosselvitysalueeksi. Asiaa käsitellään Hyvinkään metropoliselvitystyöryhmässä 23.4.2013. Ryhmään kuuluvat kaikkien puolueiden edustajat. Useat puolueet ovat Hyvinkäällä ilmaisseet, että he voivat selvitystä tehdä, mutta kyse on siis vain selvityksen tekemisestä. Lopullisesti lausunnosta päättää kaupunginvaltuusto 20.5.2013.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä toteaa, että kuntien itsenäiseen perustuslaissa turvattuun asemaan puututaan kuntaliitoksilla ja kuntaliitosselvityksillä vahvasti. Valtuustoryhmä pitää erikoisena, että ennen kuin kuntarakennelain uudistusta on eduskunnassa edes vahvistettu, tai ennen kuin SOTE-uudistukseen saadaan riittävä selvyys, ei tällaisiin laajoihin selvityksiin tulisi lähtökohtaisesti edes lähteä. Perustuslain vastaiseen menettelyyn lain säätämisen valmistelussa, kuntalaisten ja kuntien kuulemisessa on tänä keväänä kiinnittänyt huomiota myös oikeuskansleri Jaakko Jonkka. Tällä hetkellä taustalla ei ole juurikaan muuta kuin hallituksen hallitusohjelma, jossa metropolialueen isojen ja taloudellisesti hyvässä kunnossa olevien kuntien yhdistäminen on nähty ainoana vaihtoehtona ongelmien ratkaisuun.  Aitoa ja innovatiivista kansalaiskeskustelua ei maamme hallitus ole edes halunnut, vaan kunnille tarjoillaan kovalla kiireellä joko isoja yhdistymisiä tai erittäin vahvaa metropolihallintoa. 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä suhtautuu laajaan kahdeksan kunnan kuntaliitokseen erittäin kriittisesti, mutta olemme kuitenkin valmiita selvittämään asiaa. Maamme hallituksen asettamat selvityshenkilöt eivät selvityksessään kyenneet kuntaliitosten etuja ja haittoja perusteellisesti ruotimaan, vaikka kuntaliitoksia suosittelevatkin. Kuntien tulee siis itse yrittää tehdä tämä työ.

Voidaksemme hyväksyä kuntaliitosselvityksen tulee selvityksen olla tarpeeksi perusteellinen ja monipuolinen. Selvityksen tulee aidosti vertailla eri vaihtoehtoja sekä erityisesti siitä tulee ilmetä ainakin seuraavat seikat:

1)      Selvityksessä tulee huomioida Hyvinkään mahdollisuudet säilyä itsenäisenä kuntana siten, että sopimusyhteistyötä ja sen mahdollisuuksia eri ongelmien ratkaisijana selvitetään.

2)      Selvityksessä tulee huomioida pienempien kuntaliitosten mahdollisuutta, esimerkkinä Hyvinkään ja Nurmijärven yhdistäminen, tai muita pienempiä yhteenliittymiä.

3)      Kuntaliitoksiin ei voida mennä ilman kuntalaisten kuulemista, joka tulee tapahtua neuvoa- antavalla kansanäänestyksellä.

4)      Hyvinkään nykyiset yhteistyömuodot Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kanssa tulee selvittää eli miten erilaiset yhteistyökuviot mm. kuntaomisteiset yhtiöt jatkossa toimisivat tai miten ne puretaan, sekä mitä hyötyjä ja haittoja siitä olisi.

5)      Selvitysalueen kuntien yhdistymisten henkilöstövaikutukset tulee selvittää. Esimerkkeinä henkilöstön irtisanomissuoja ja sen vaikutukset, sekä todennäköiset toimenkuvien päällekkäisyydet ja saavutettavat säästöt / lisäkustannukset.

6)      Kaksikielisen kunnan haasteet tulee selvittää riittävien palveluiden osalta sekä myös suorina taloudellisina muutoskuluina.

Olemme siis lähdössä mukaan selvittämään asiaa, mutta kyse on vain ja ainoastaan selvittämisestä - ja edellyttäen että erilaisia vaihtoehtoja tutkitaan.

Uskon aidosti, että sellaisia hyötyjä taloudelle ja palveluille ei tulla löytämään, että näin suureen kahdeksan kunnan kuntaliitokseen olisi syytä lähteä. Maamme hallituksen painostamana kunnat ovat näiden selvitystensä kanssa vielä täydessä suossa, sillä sellaisia taitureita ei ole olemassakaan, jotka osaisisivat kaikki asiat jo selvitysvaiheessa etukäteen ruotia. Yllättäviä ongelmia tulee varmuudella eteen, mikäli jättikuntia yritetään hetkessä saada aikaan.

Metropolialueen kunnanvaltuutetuille järjestettiin ministereiden Virkkunen, Kiuru ja Guzenina-Richardson toimesta 17.4.2013 kuulemistilaisuus Finlandia-talolla. Tilaisuudessa ministerit kehuivat metropolihankettaan kilpaa ja minulle ainakin tuli pakottamisen tuntu vaikka vapaaehtoisista kuntaliitoksista koko ajan puhuttiinkin.Yksi huvittavimmista kommenteista oli kun ministeri Guzenina-Richardson sanoi lähidemokratian paranevan isossa yhdistyneessä kunnassa. En kyllä keksi miten se olisi mahdollista? Nyt selvitettävän kahdeksan kunnan yhteenlasketusta väkiluvusta Hyvinkään osuus on vajaat 20 %. Se tulisi olemaan hyvinkääläisten poliitikkojen suhteellinen osuus kaavaillusta yhdestä kunnanvaltuustosta ja vaikutusmahdollisuudet  Hyvinkään asioihin olisivat melko heikot.

Tällainen maamme hallituksen kuntia kurjistava ja suorastaan painostava politiikka on syytä muistaa, kun seuraavan kerran kansanedustajiamme ja tulevaa hallitustamme valitaan.

- Leena -


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini