Puoluekokous Joensuussa

Sunnuntai 30.6.2013 klo 21.15


Hei,

Valtaisa määrä perussuomalaisten jäsenistöä oli viikonloppuna 29.6.-30.6. koolla puoluekokouksessa Joensuussa.

Oli mahtava vaihtaa kuulumisia toisten kanssa. Samoja ilon ja huolen aiheita tuntui kaikilla olevan. Yhteistä puhuttavaa riitti, mm. maamme hallituksen EU-linja ja muutkin touhut, kuten kuntarakennelain ja SOTE-lain valmistelu. Kokoomuksen lähes ylimielinen asenne oppositioon näissä asioissa tuntuu käsittämättömältä. Eikö lakeja haluta valmistella kaikkia kuulemalla ?

Timo Soini ilmoitti iloksemme valitsevansa Suomeen jäämisen europarlamentin sijaan, vaikka toki hänen panoksensa sielläkin olisi tarpeen. Onneksi meillä on muita huippuhyviä ehdokkaita.

Puheenjohtajaksi puolueelle valittiin odotetusti Timo Soini. Äänestyksissä Jussi Niinistö tuli 1. varapuheenjohtajaksi, Hanna Mäntylä 2. varapuheenjohtajaksi ja 3. varapuheenjohtajaksi valittiin Juho Eerola. Aivan upealla tuloksella puoluesihteeriksi valittiin Uudeltamaalta Riikka Slunga-Poutsalo. Hänestä saamme osaavan ja kokeneen puoluesihteerin. Naispoweria parhaimmillaan!

Heti tietysti media toi esiin maahanmuuttokriittisyyden ja miten Slunga-Poutsalo siihen suhtautuu. On se jännä etteivät perussuomalaiset voi nauttia edes yhtä päivää onnistuneesta ja hyvähenkisestä puoluekokouksesta ilman median veivaamista näistä samoista asioista. Soini sanoikin yle:n haastattelussa osuvasti, että veivatkaa vaan vapaasti, niin saamme vain lisää palstatilaa.

Terveisin,

- Leena -


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini