Elokuun alun tunnelmia

Torstai 1.8.2013 klo 17.21


Hei taas,

Olen vielä lomilla, mutta koska maailma ei ole koskaan kokonaan lomalla, tulee politiikkaa ja maailmanmenoa seurattua lomallakin. Netti kulkee puhelimessa aina mukana. Uskomatonta ajatella miten sitä ennen pysyi ajantasalla ilman näitä vempaimia.

Hyvinkäällä ollut tapahtumarikas kesä, joista isoimpana on ollut asuntomessut. Toivottavasti vierailijat ovat tuoneet Hyvinkään elinkeinoelämään oman piristysruiskeensa.

Aamupostissa taas huomasin viime viikolla entisen perussuomalaisen Taisto Orren kirjoituksen, jossa Hyvinkään perussuomalaiset ja koko puolue saivat kuulla kunniansa. Asioita oli jälleen kerran kerrottu tapahtumainkulkua vastaamattomasti ja unohdettu kertoa ne oikeat syyt siihen, miksi hän lähti puolueesta. Mutta kun ihminen vihastuneena kirjoittelee, ei aina voi toki odottaa täysin asiallista ja objektiivista kirjoitusta.

Orre syytti meitä myös rasisteiksi. Valtuustoryhmämme esittämä aloite ei ollut rasistinen vaan perustui täysin siihen, että asiat tulee asettaa  tärkeysjärjestykseen. Meidän tulee Hyvinkäällä pitää huolta omista syrjäytyneistä ja asunnottomista ensisijaisesti. Lisäksi valtion pakolaispolitiikka on ohjaamatonta ja ennen kuin kunnilla on mahdollisuus toteuttaa täysimittaista pakolaispolitiikkaa, tulee valtion tehdä selväksi miten ja missä kielikoulutus, työllistyminen ja muu tulevaisuuden aito kotoutuminen järjestetään. Se ei voi olla hallitsematonta asukkaiden sijoittelua minne milloinkin ilman strategiaa ja resursseja sen toteutukseen. Huvittavinta asiassa Orren kannalta on, että viime valtuustokaudella hän teki samanlaisen valtuustoaloitteen itse. No, eipä hän sitä toki muistanut mainita.

Maailmalla Kreikan tilanne on huono ja itse asiassa vain pahenee. IMF ilmoittaa että Euroopan Unioinin maiden tulee varautua antamaan luottoja anteeksi miljardeilla. Miten ihmeessä Suomi voi tulevaisuudessa pärjätä kun tuloja jää saamatta. Itseäni pelottaa mm. suomalaisten nuorten työllistyminen ja kykymme kantaa huolta vanhenevasta väestöstämme. Silti ei saisi edes paikallisella tasolla asettaa koskaan omia kansalaisia tai kuntalaisia etusijalle. Jos niin tekee on joko vastuuton tai rasisti. Kaikki keskustelu tyrehdytetään leimaamalla toinen osapuoli heti. Mistä siinä on kyse? Muutoksenpelosta, kyvyttömyydestä myöntää virheellisesti tehdyt päätöset vai vallanhalusta. Haluaisin tietää sillä vain muiden pelastamiseen tähtäävät päätökset koituvat lopulta meidän omaksi vahingoksemme. Jos itse joudumme hätään, voi olla että euroopan valtioilla ei ole enää varaa tukea meitä, kun kaikki on jo mennyt mm. Kreikan tukemiseen. Alla linkki uutiseen.

Mukavaa elokuun jatkoa ja kohta poliittiset kiireet taas alkavat kun kaupunginhallitus kokoontuu ensimmäisen kerran 19.8.2013.

-Leena-

 http://www.talouselama.fi/art/a2196310?service=mobile


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini