Pilkka osuu omaan nilkkaan

Sunnuntai 8.9.2013 klo 9.07 - Leena


Hei vaan,

Viime aikoina on pohdittu miksi oppositio nostaa kannatustaan? Kokoomuksen ja muiden itseään ns. vastuullisiksi poliitikoiksi nimeävien mielestä kysymys on siitä, että mm. perussuomalaiset vain kritisoivat ilman vaihtoehtoisia ratkaisuja. No tämähän ei pidä paikkaansa. Meidän vaihtoehtoja ei haluta kuunnella. Olemme ns. vastuuttomia koska emme alistukaan kokoomuksen ja SDP:n vuosia kestäneeseen määräysvaltaan.

Alla mainio kirjoitus Iltalehdessä mm. siitä, että ylimielisyys muita kohtaan murentaa hallituksen suosiota. Olen täysin samaa mieltä omien tuntemuksien perusteella. Ylimielisyyttä on ollut havaittavissa kunnallispolitiikassakin.

Olemme saaneet kokea, että perussuomalaisiin keskustelunavauksiin suhtaudutaan joko leikkimällä järkyttynyttä tai vähättelemällä meidän osaamistamme, koska olemme niin uusia vielä. Meidän pitäisi ensin opiskella tuo politiikan teko. Olen itse kokenut sen niin, että minun pitäisi opiskella heidän tapansa ajatella ja alistua siihen, että asiat tulee Hyvinkäällä päättää kuten ennenkin. Mites se vanha sanonta menikään?  "Pilkka osuu omaan nilkkaan".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090717460370_uu.shtml


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini