UUUSI VUOSI 2014Keskiviikko 1.1.2014
Uusi vuosi on vaihtunut ja näin ensimmäinen vuosi Hyvinkään kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä on mennyt nopeasti. Perussuomalaiset ovat tuoneet mielestäni keskusteluun asioita, joita ei ole totuttu hämmentämään. Vuoden aikana muut puolueet ovat tottuneet, että me emme vaikene vaikeistakaan asioista. Kukin alkaa oppia tuntemaan toisensa ja se helpottaa kaikkien työtä. Eli erimielisyys ei tarkoita, että olisimme huonoissa väleissä toistemme kanssa - olemme vain samasta asiasta eri mieltä. Välillä on minuakin koeteltu ja varmaan toivottu, etten toisi kaikkea keskusteluun. On kuitenkin muistettava, että kyseenalaistaminen ja keskustelu vievät asioita eteenpäin. Mikään ei kehity jos ei välillä tuuleteta ajatuksia. Näinhän se on kaikessa. Kaikkien iloksi - ja ehkä joidenkin harmiksi- aioin jatkaa työtäni perussuomalaisten ajatusten tuomisessa yhteiskunnallisiin asioihin. Meidän pitää uskaltaa kyseenalaistaa itsemme ja toisemme. Kiitän kaikkia, jotka ovat olleet minuun yhteydessä ja toivon edelleenkin että olette minuun vain rohkeasti yhteydessä. Sitä kautta saan tietoa Teidän ajatuksista ja toivomuksista. Te olette usein paras tietolähde - ja tärkein. Yhteisiä asioitahan tässä pyritään hoitamaan. Jokainen on asiantuntija omassa elämässään. Kiitän myös kaikkia muita, jotka seuraavat meidän perussuomalaisten toimintaa. Toivon että olemme voineet täyttää odotuksenne. Kiitän ahkeraa valtuustoryhmäämme sekä kaikkia perussuomalaisia luottamusmiehiä, jotka jaksavat viikosta toiseen perehtyä asioihin ja vaikuttaa kukin omassa toimessaan. Kiitän myös kaikkia, jotka ovat eri mieltä kanssamme sillä keskustelu ja asioiden pohdinta eri kannoilta pitää kunkin ajan hermolla ja virkeänä. Tylsäähän se elämä olisi jos kaikki samaa mieltä kaikesta olisivat. Vai mitä mieltä olette?
Hyvää uutta vuotta 2014 !
- Leena-
|

