EU-vaalit vaikuttavat tulevaisuuteemme

Torstai 1.5.2014 klo 22.46


Moi,

Tänään on pidetty vappupuheita ympäri Suomea. Hyvinkäällä, kuten muuallakin, vapputorilla oli kylmä ilma ja räntää tuli. Siitä huolimatta kansalaiset olivat mukavasti liikkeellä.

Ikävä että liian harvoja kiinnostaa edelleen EU-vaalit. On ymmärrettävää, että kansalaiset ajattelevat EU:n olevan kaukana ja etäinen. Ajatellaan helposti että vain kansalliset eduskuntavaalit ja kuntavaalit vaikuttavat eniten arkeen.

Näin ei ole. EU vaikuttaa kaikkeen mitä teemme. Jokaisesta asiasta maidosta talon rakentamiseen löytyy satoja direktiivejä. Näin ollen oma päätösvaltamme vain kapenee koko ajan. Sitä ei toki normaalissa arjessa aina huomaa, mutta perussuomalaiset huomaavat.

Vastustamme EU:n lisääntyvää valtaa ja haluamme itse päättää asioistamme. Yhteistyö on aina kannattavaa, mutta haluamme säilyttää itsenäisen Suomen. Osaamme itse päättää asioistamme.

EU-kriittisyys kasvaa Euroopassa esimerkiksi Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Perussuomalaiset eivät siis ole ajatuksineen yksin, mutta meidän tulee yhdistää voimamme jotta EU:n liittovaltiokehitys saadaan pysäytettyä.

Äänesi perussuomalaisille on ääni Suomelle. Muista vaikuttaa vaaleissa.

Leena

Timo Soinin ajatuksia vappuna 1.5.2014


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini