Ihmisten oikeustaju ja korkein oikeus

Tiistai 7.10.2014 klo 18.33 - - Leena- pohdintaani ratkaisusta on osin julkaistu Aamupostissa 7.10.2014


Esimerkkitapauksena KKO 2014:67

Korkein oikeus on linjannut tapauksessa, että henkilön A, joka oli kolaroinut pysäköintitilanteessa toisen autoa, ei tarvinnut ilmoittaa teostaan, koska hän olisi saattanut itsensä vaaraan tulla syytetyksi ja tuomituksi liikennerikkomuksesta. Asiassa oli siis kysymys siitä, oliko A laiminlyömällä tieliikennelaissa säädetyn velvollisuuden ilmoittaa liikenneonnettomuudesta syyllistynyt liikennerikkomukseen.

Korkein oikeus totesi, että ottaen huomioon tieliikennelain mainitun lainkohdan tarkoitus ja ilmoitusvelvollisuuden sisältö onnettomuudesta, olisi ilmoittaminen edellyttänyt sellaisten tietojen antamista, että A olisi itse asiassa joutunut samalla ilmiantamaan itsensä siitä liikennerikkomuksesta, johon hän oli syyllistynyt törmätessään autollaan toiseen autoon.

Oikeus olla ilmiantamatta itseään rikoksesta on osa perustuslain 21 §:ssä taattua oikeusturvaa. Tässä tapauksessa käsillä ei ole ollut sellaisia korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa tarkoitettuja seikkoja tai olosuhteita, joiden johdosta itsekriminointisuojan voitaisiin perustellusti katsoa kaventuvan tai väistyvän jonkin sitä tärkeämpänä pidettävän oikeuden turvaamiseksi. Tällainen oikeus voi KKO:n mielestä kaventua tai väistyä silloin, kun rikosta koskevien tietojen antaminen on välttämätöntä hengen tai terveyden vaaran torjumiseksi, jolloin ratkaisu on perustettava kyseessä olevien perus- ja ihmisoikeuksien merkityksen punnintaan asianomaisessa tapauksessa.

Ajatuksia ihmisoikeuksista ja ihmisten oikeustajusta

Korkein oikeus pohtii asiaa perustuslain, ihmisoikeussopimuksen, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen valossa.

Korkein oikeus tuo esille myös keskeisen ihmisoikeusperiaatteen eli oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (fair trial). Kaikki pohdinta on varmastikin juridisesti kestävää ja muodollisesti täysin oikein, jos asiaa katsotaan yksinomaan rikoksesta syytetyn näkökulmasta.

Kun asiaa katsotaan uhrin (tässä tapauksessa kolaroidun auton omistajan) näkökulmasta, tulee mukaan myös hänen ihmisoikeutensa, eli hänen oikeutensa luottaa yhteiskunnan normien olevan myös hänen suojanaan sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus. Lisäksi mieleeni tulee perustuslain 15 §:n omaisuudensuojaa koskeva perusoikeus. Asiassa on mukana siis punnintaa ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien välisestä suhteesta toisiinsa ja yhteiskuntaan nähden.

Lait ja säädökset on tarkoitettu ohjaamaan ihmisten käytöstä. Suomen rikosoikeuden perusta rakentuu pitkälti rangaistusten ennaltaehkäisevyyden periaatteelle eli rangaistusten olemassa olon odotetaan muokkaavan ihmisten käytöstä jo etukäteen. Näin on myös oikeuskäytännön ja erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisujen kohdalla.  Ne ovat viesti ihmisille siitä mikä on oikein kyseisessä asiassa.

Ratkaisussa olisi hyvä ollut tuoda esille pohdintaa moraalista ja yleisestä ihmisten oikeustajusta, mutta näin ei ole ollut yleensä tapana oikeuskäytännössä tehdä, vaan asioita pohditaan – erityisesti rikosoikeudellisissa oikeustapauksissa – vain rangaistussäännökseen nähden.

Samoin on tapauksesta on ajatellut oikeustieteen professori Erkki Aurejärvi, joka on Uuden Suomen blogissaan todennut, että perusteluja olisi ehkä voitu laajentaa ottamalla mukaan pohdiskelua yleisistä kansalaisvelvollisuuksista, moraalista ja rehellisyydestä.  Vaikka oikeusjärjestyksessä tällaista menettelyä ei pidetä täysin sallittuna, niin siitä ei seuraa rikosvastuuta.  

Korkeimman oikeuden ratkaisuja ihmetellään monesti liian periaatetasoisten oikeudellisten ongelmien ratkaisuista ilman että ne peilaisivat ympärillä olevaa yhteiskuntaa ja ihmisten oikeustajua. Nyt kysymyksessä oleva tapaus on hyvä esimerkki ihmisten normaalille käyttäytymiselle vieraasta ajatusmallista. Jokainen tavallinen ihminen haluaa jättää yhteystietonsa ja ottaa vastuun toisen omaisuuden vahingoittamisesta.

Meidän tulisi käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista sekä siitä, keiden suojaksi ne ovat alun perin muotoutuneet? On muistettava, että ne ovat kehittyneet nimenomaan tavallisen ihmisen suojaksi mm. epäinhimillistä kohtelua ja mielivaltaista hallintoa vastaan.

Nykyisin ihmisoikeuksia pohditaan enenevässä määrin pelkästään ns. yhteiskuntarauhaa rikkoneen tai ylipäätään toisen osapuolen suojaa arvioitaessa mitä moninaisemmissa asioissa, kuten vankilaolot, rikosvastuu ja syytetyn oikeussuoja oikeudenkäynnissä yms.  Nämä ovat sinänsä tärkeitä asioita ja niistä tulee oikeusvaltiossa huolehtia asianmukaisella tavalla. Valitettavasti vain liian usein rikosasiassa teon uhri jää toisarvoisen huomion kohteeksi pohdittaessa vain sitä, että syytetyn ihmisoikeudet ja oikeusturva toteutuvat täysimääräisesti.


 

 

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini