Politiikka kaipaa päätöksentekijöitäPerjantai 21.11.2014 klo 9.30 - Leena Meri - julkaistu Aamupostissa 20.11.2014 Mitä teet kun tulosi eivät riitä menoihisi? Vähennät kulutusta ja karsit menoja? Otat lisää lainaa? Kunta on toimijana siinä erilaisessa asemassa, että se voi ottaa keinovalikoimaansa vielä lisävaroja muilta, eli kunta voi kiristää verotusta. Tällöin ei toki tapahdu mitään muutosta tavassa tehdä asioita, vaan eletään kuten ennenkin - joko kuntalaisten varoilla tai velaksi. Ikävää tosin on, että velka pitää joskus maksaa takaisin. Lisäksi veronkorotukset vähentävät kuntalaisten ostovoimaa. Hyvinkään vs. kaupunginjohtaja Mattila on useassa yhteydessä tuonut esille, että Hyvinkään kaupungin taloudellinen tilanne on koko historiansa huonoimmassa jamassa. Meille kuntapäättäjille tämä tarkoittaa uskallusta tehdä päätöksiä. Voimme toki toimia kuten Suomen hallitus on viime vuosina pyrkinyt toimimaan, eli siirrämme ikävät päätökset tulevaisuuteen ja toivomme parasta. Silloin tosin hämäämme kuntalaisia. Moni kuntapäättäjä – minä mukaan lukien – on kansanedustajaehdokkaana ensi kevään vaaleissa. Toivon, ettei oman kansanedustajauran haaveilu estä meitä päättämästä asioista jo nyt. Kaupunginjohtajan esitystä ensi vuoden budjetiksi käsiteltiin kaupunginhallituksessa 17.11.2014. Siinä ei päästy kaupunginhallituksen aiemmin asettamaan noin 8,7 miljoonan euron säästötavoitteeseen, vaan siitä jäätiin vielä noin 2,5 miljoonaa euroa. Tuleviksi vuosiksi jää meille kuntapäättäjille vielä paljon pohdittavaa. Lopullisesti säästöpaketista päättää kaupunginvaltuusto. Kaupunginvaltuusto on jo päättänyt vuoden 2015 veroista siten, että kiinteistövero nousee, mutta kunnallisveroon ei tule korotusta. Ikävää oli, että kiinteistöveroa jouduttiin korottamaan. Tarkoituksena kuitenkin on, että kunnallisveron korotusta ei tarvitsisi korotuspaineista huolimatta lähivuosina tehdä. Kaupunki on myös joutunut aloittamaan YT-neuvottelut säästötavoitteiden vuoksi. Mikäli säästöpaketti toteutuu kaupunginjohtajan esittämissä raameissa, voitaneen YT-neuvottelut toistaiseksi lopettaa. Siitä huolimatta esimerkiksi vasemmistoliitto esitti kaupunginhallituksessa erilaisia lisärahaesityksiä ja palautuksia yhteensä noin 2,6 miljoonalla eurolla. Osa esityksistä oli täysin ajattelemisen arvoisia, mutta seuraavassa muutama esimerkki sellaisista esityksistä, joiden järkevyys ja tarpeellisuus tiukassa taloudellisessa tilanteessa ei täysin auennut minulle. Esitettiin ettei kotihoidon tehostamista saa tehdä 250.000 eurolla. Tehostamisen on esitetty tarkoittavan töiden järkevämpää organisointia, jotta kustannukset saadaan alemmas. Jopa kotihoidon työntekijät ovat toivoneet parempaa johtamista ja organisointia. Miksei sitä saisi tehdä? Edelleen esitettiin, ettei viheralueiden ja liikuntapaikkojen hoitotasoa saa laskea ja määrärahan tarve tälle olisi 150.000 euroa. Itse ainakin voin elää vaikka nurmikko ajettaisiin vähän harvemmin. Siistimistä voidaan tehdä myös talkootyönä. Vielä esitettiin, ettei joukkoliikenteen 700.000 euron tuesta saa ottaa pois 35.000 euron määrärahaa, vaikka toimialajohtaja kertoi kyseessä olevan sellaisen linja-autonvuoron lakkautus, jolla ei juuri ole käyttäjiä. Pitääkö linja-auton siis kulkea tyhjänä kaupunkilaisten verovaroin? Jokaisella luottamusmiehellä on oikeus esityksiin ja mielipiteisiin. Se herättää keskustelua ja luo pohjaa hyvälle päätöksenteolle. Toivon silti että kuntalaisten varoilla ei leikitä, vaan otetaan asiat vakavaan harkintaan. |

