Vuoden 2015 talousarvioKeskiviikko 10.12.2014 klo 18.39 Hei, Olemme saaneet kesän ja syksyn väännön jälkeen veroprosentit ja ensi vuoden talousarvion kasaan. Kunnallisvero säilyi 19,75 %:ssa ja itse en halua sitä tuosta tasosta nostaa, vaan tulevina vuosina tulee kääntää kaikki kivet ja kannot, ettei kuntalaisten verorasitusta nosteta. Ostovoima on säilytettävä sillä vain sitä kautta saadaan rahaa liikkeelle ja työpaikkoja säilymään. Paljon kipeitäkin päätöksiä on valitettavasti jouduttu tekemään, mutta iloinen olen siitä että lapsiperheillä säilyi Hyvinkäällä pienten lasten kotihoidon lisä. Sen lakkautus olisi ainakin tällä aikataululla ollut monille liikaa. Lisäksi säästövaikutus on epäselvää, jos lapset kuitenkin kotihoidon sijaan viedään päivähoitoon. Olin myös tyytyväinen, ettei kotihoitoa ulkoistettu, vaan kotihoidolle annetaan ensin mahdollisuus järkevöittää toimintaansa. Sitä kautta nähdään saadaanko kustannuksia painettua alemmas. Ei ole syytä lähteä siirtämään valtavaa määrää henkilökuntaa ja toimintoa pois tuosta vain. Edelleen olen tyytyväinen, että kyläkoulut saivat lisäaikaa siten, että asiaan palataan ensi syksynä. Itse pidän kyliämme rikkautena ja Hyvinkään elinvoimana, josta meidän kannattaa pitää kiinni. Tällä mennään ja työ jatkuu edelleen. Ole minuun yhteydessä, jos sinulla on ideoita tai toivomuksia palveluiden ja talouden järjestämisen suhteen. Hyvää viikonjatkoa kaikille tasapuolisesti! |

