Tulevaisuuden suunnitelmia

Sunnuntai 28.12.2014 klo 18.43


Moro taas,

Joululomalla minä päätin, että minusta tulee isona lakimies! Minun tätini Leena on lakimies ja ehdolla eduskuntaan ensi keväänä. Hän oli meillä jouluna ja jutteli isän kanssa kaikkea yhteiskunnasta ja lainsäädännöstä sekä mielenkiintoisista oikeusjutuista.Leenalla tuntuu olevan lakimiehenä oikein mielenkiintoinen ja vaihteleva työ.

Isä sanoi, että koska hänen siskonsa Leena on sanavalmis, rohkea ja osaava nainen, olisi hänelle eduskunnassa kyllä tarvetta lainsäädäntöhommissa. Siellä tarvitaan isän mielestä osaavia ja rohkeita edustajia, jotka ovat valmiita tekemään töitä suurella sydämellä meidän kaiken kokoisten ja ikäisten suomalaisten eteen.

Minä ihailen Leena -tätini ahkeruutta ja halua auttaa muita sekä vaikuttaa siihen, että Suomi olisi oikeudenmukainen ja hyvä paikka asua tulevaisuudessakin. Sellaiseksi naiseksi minäkin haluan isona tulla. Ainoa mikä minua nauratti oli se, että Leenaa sanotaan lakimieheksi, vaikka hän on nainen (hih,hih). Hauskaa tämä suomen kieli.

Minä sain Leenalta luettavaksi vanhoja lakikirjoja. Vanhin oli vuoden 1924 Lakiasiain käsikirja, jossa on todettu miehen olleen vaimonsa edusmiehen ja mies vastasi tärkeissä asioissa vaimonsa puolesta. Onpa ollut vielä niinkin, että avioliittoon ei saanut mennä, jos oli mielipuoli tahi tarttuvaa tautia sairastava tahi pidempiaikaiseen vapausrangaistukseen tuomittu henkilö. Ihan hassuilta tuntuu tänä päivänä nuo säännöt. Romanttista on, että kirjan mukaan  aviopuolisoilla oli velvollisuus olla toisilleen uskollisia ja asua yhdessä.

Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2015 kaikille, niin ja muistakaahan äänestää minun tätiäni Leenaa vaaleissa!

Toivottaapi Pikku-Lennu lettipää alias PerusÄssä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini