Maahanmuuttopolitiikka puhuttaa

Tiistai 6.1.2015 klo 13.35


Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka puhuttaa. Perussuomalaisia on haukuttu pahimmillaan rasisteiksi.

Maahanmuutto on ennen kaikkea taloudellinen kysymys, mutta siitä ei ole Suomessa koskaan saanut keskustella leimautumatta rasistiksi.

Se ei poikkea mitenkään mistään muusta keskustelusta, jota käydään päivittäin ja jolla on taloudellisia vaikutuksia suomalaisiin. Keskustelemme päivittäin lehdistössä monesti kovinkin sanakääntein asioista, joilla on vaikutus suomalaisiin. Se ei tunnu ketään haittaavaan, koska se kohdistuu suomalaisiin ja ennen kaikkea enemmistöön kansalaisista.

Kun Hyvinkäällä valtuustoryhmämme esitti, ettemme ottaisi tässä taloudellisessa tilanteessa lisää pakolaisia Hyvinkäälle, sillä hyvinkääläisiäkin on riittäväsi asunnottomana ja taloudellinen tilanteemme on vaikea, olivat monet muiden puolueiden valtuutetut aivan kauhuissaan esityksestämme. Miksi? Eikö oman kunnan asukkaita saa asettaa etusijalle?

Halla-ahon ajatuksia Perussuomalaisista ja maahanmuutosta Helsingin Sanomien uutisissa 6.1.2015


Kommentit

7.1.2015 15.42  pietro

etusijalle tarvii työllistää oma kansakunta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini