Yrittäjän arkea tulee helpottaaTorstai 15.1.2015 klo 9.32 Suomessa voitaisiin tehdä paljon erityisesti pienten ja aloittelevien yrittäjien arjen helpottamiseksi. Monesti lakimuutos olisi hyvinkin helposti toteutettavissa, jos kiinnostusta ja tahtoa todelliseen yrittäjien taloudellisen tilanteen helpottamiseksi olisi. Esimerkkinä tästä on Suomen yrittäjien esille nostama epäkohta arvonlisäveron tilityksessä. Se tulisi muuttaa maksuperusteiseksi, eli arvonlisävero tilitettäisiin vasta sen kuukauden osalta, kun yrittäjä on maksun tililleen saanut eikä sen kuukauden osalta, jolloin lasku tehty. Nykyisellä järjestelyllä yrittäjä toimii valtion veron kantajana ja tilittäjänä ennen kuin hän itse on varoja edes todellisuudessa asiakkaalta saanut. Yrittäjän pienissä tuloissa tämä voi olla taloudellinen katastrofi. Tätä samaa tukisi myös se, että arvonlisäveron vuosittaisen maksuvelvollisuuden alarajaa nostettaisiin reilusti. Se helpottaisi erityisesti uusia yrittäjiä. Nämäkin yrittäjien ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosia, mutta asioille tulisi pikaisesti tehdä jotain eikä vain keskustella niistä. Keskustelu on aina sinänsä hyvästä, mutta se ei auta yrittäjää tämän arjessa yhtään. |

