Unohdetut vanhuksemme

Lehdistä saa jatkuvasti lukea vanhustemme taloudellisista vaikeuksista (mm. Aamuposti 22.1.2015 artikkeli asiasta sekä valtuutettu Seppo Ruijan kirjoitus). Samat tarinat toistuvat keskusteluissa heidän kanssaan.

Viesti on liian monilta selvä, eli eläke ei riitä elämiseen. Jatkuvasti pitää laskea mihin rahat riittävät. Mitään erityistä ei voi hankkia – pienestä lomamatkasta nyt puhumattakaan.

Eläkkeiden indeksikorotuksen leikkaus on epäoikeudenmukainen ja kohtuuton suurelle osalle eläkeläisistämme. Monet kustannukset ovat nousseet, mutta eläkkeen taso ei nouse siis samassa suhteessa.

Miksi emme huolehdi arvokkaasti ihmisistä, jotka ovat tehneet pitkän työuran ja taistelleet meille monet nykyisin itsestään selvyydeltä tuntuvat edut. Nämä ihmiset ovat itse tehneet kuusipäiväistä työviikkoa, pitäneet lyhyet äitiyslomat, maksaneet veroja ja maksuja koko ikänsä eläkkeidensä eteen. Näinkö osoitamme arvostusta vanhuksillemme? Ihmisille, joista monet eivät enää itse saa ääntään kuuluviin.

Itä-Uudenmaan maistraatissa holhoustoimen lakimiehenä olen nähnyt paljon vanhusten taloudellista hätää, kun on lähdetty selvittämään, tulisiko henkilön saada edunvalvoja taloudellisten asioidensa hoitoon, kun oma terveys on niin heikentynyt, ettei asioiden hoito enää suju. Pienestä eläkkeestä on yritetty saada rahat riittämään arjen menoihin ja usein ovat jääneet lääkkeetkin ostamatta, kun rahaa ei ole ollut eikä apua ole mistään saanut. Liian usein taustalla on myös taloudellista hyväksikäyttöä, eli vanhuksen eläkkeestä on maksettu vielä jonkin läheisen tai tuttavan laskuja.

Vanhuksemme tarvitsevat meidän tukeamme ja apuamme. Viime aikoina on kuitenkin saanut huomata, että keskitytään kaikkeen muuhun paitsi suomalaisten ihmisten asioiden hoitoon. Hyvinä esimerkkeinä tästä ovat laittomasti maassa olevien ihmisten terveydenhuollon pohtiminen ja rahoitus, sekä kehitysapuun ja Kreikan tukemiseen osoitetut miljardit. Mikä Suomen nykyisiä päättäjiä ja hallitusta oikein vaivaa?

Seuraavassa eduskunnassa haluan itse nähdä ihmisiä, jotka ajavat suomalaisten etuja ja keskittyvät maailmanparannukseen vähemmän.  Suomella ei aidosti ole rahaa pelastaa koko maailmaa, vaikka ajatus kuinka ylevältä joistakin ihmisistä tuntuisi.