Lapsen hätä

Perjantai 13.2.2015 klo 8.32 - - Leena- kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 16.2.2015


Vilja Eerikan kohtalo on järkyttänyt monia. Pienen lapsen tuska ja hätä ovat olleet varmasti sanoin kuvaamattomia.

Hän on ollut hätääntynyt ja yksin. Miksi oma isä ei usko ja miksi oma isä vahingoittaa?

Lastensuojelujärjestelmämme on luotu, jotta lapset eivät jäisi yksin väkivaltatilanteissa. Yhteiskunnan velvollisuus on auttaa ja jokaisen virkamiehen velvollisuus on ottaa asiat vakavasti.

Toimin itse holhoustoimen edunvalvonnan lakimiehenä maistraatissa ja tehtäviini kuuluvat mm. sairaiden ja vanhusten edunvalvojan määrääminen. On tullut tilanteita esiin, jossa hälytyskellot soivat. Vanhus on rahaton ja aliravittu, vaikka tililtä nostetaan varoja. Pahimmassa tapauksessa vanhuksen varat on vienyt oma lapsi.

Tällöin en suinkaan lähde siitä, että asianomaisten kertomukset ovat ainoa selvitys asiassa. Lähden hankkimaan tietoa ja selvitystä ulkopuolisilta, kuten kotihoidolta, pankilta, läheisiltä, naapureilta, sosiaalitoimesta.

Tässä tapauksessa on liikaa luotettu niihin henkilöihin, joiden vastuulla lapsen hyvinvointi on ollut eli isän, äitipuolen ja isoäidin kertomuksiin, vaikka esimerkiksi äitipuolen valheet hänen taustastaan ovat olleet viranomaisten tiedossa.

Lääkärit ja sosiaalityöntekijät ovat selittäneet, että lapsen vointi on ollut välillä parempi ja että he olivat uskoneet lapsen itsensä aiheuttaneen mustelmia ja raapimisjälkiä naamaansa.

Mikäli pieni lapsi vahingoittaa itseään näin pahasti, olisin sitä mieltä, että psykiatrinen tarkkailujakso sairaalassa olisi ollut tarpeen. Oli syy mikä tahansa, olisi lapsen oireilun syyt pitänyt selvittää.

Vilja Eerikan tuli kuolla, jotta otamme lastensuojelusta usein kuullut hätähuudot resurssipulasta ja ammattitaidon puutteesta vakavasti.

Itse muistuttaisin joka tapauksessa, että yksi tärkeimmistä ominaisuuksista virkamiehelle on terve järki ja välittävä sydän eikä sitä opita koulunpenkillä.

Toivon, että lastensuojelun menettelyihin saadaan nyt vihdoin parannusta. 

Artikkeli: Vilja Eerikan piti kuolla jotta lastensuojelun viat syynätään


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini