Ihmisoikeuksista perussuomalaisittain

Torstai 12.3.2015 klo 16.50


Ihmisoikeudet on luotu että, jokaisella olisi henkilökohtainen vapaus ja oikeus omaan koskemattomuuteen sekä ihmisarvoiseen elämään. Valtiovallan tulee edistää näitä kaikessa toiminnassaan.

Viime aikoina monet poliitikot ovat olleet huolissaan pääasiassa muusta kuin tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksista ja ihmisarvoisesta elämästä. On haluttu Euroopan laajimmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. On todettu, ettei terrorismiin osallistuvia henkilöitä voi rajoittaa lähtemästä sota-alueelle eikä heitä voi kuntouttaa heidän palattuaan, elleivät he tähän suostu. On oltu huolissaan heidän ihmisoikeuksistaan. Valtiovarainministeri Rinne on ollut häpeissään Suomen alhaisesta kehitysavun tasosta.

Meidän tulisi olla huolissamme ikäihmistemme kotihoidosta ja siitä, että heidät on monesti jätetty lähes heitteille omaan kotiinsa. Meidän tulisi olla huolissamme koulukiusatuista ja syrjäytyneistä nuorista, jotka pahimmillaan päätyvät itsemurhaan. Köyhyys on Suomessa kasvava ongelma ja noin miljoona ihmistä elää alle 1000 euron kuukausituloilla. Meidän tulisi olla huolissamme meidän yrittäjistä, jotka tekevät pitkää päivää jatkuvasti paisuvan byrokratian keskellä. Miten on heidän ihmisoikeuksiensa ja ihmisarvoisen elämänsä laita?

Perussuomalainen puolue on halunnut vaaliohjelmassaan puuttua näihin ongelmiin. Puolue on tehnyt konkreettisen esityksen, että kuukausittaiset tulot 1000 euroon olisivat verosta vapaat. Puolue vaatii ikä-ihmisille ihmisarvoista hoitoa sekä esittää omaishoitajien asemaan parannuksia. Puolue vaatii 0-toleranssia kaikelle kiusaamiselle – niin ihmisten välisissä suhteissa kuin viranomaistoiminnassa. Yrittäjien arjen ja talouden helpottamiseen halutaan myös erityisesti panostaa. Muilta puolueilta en ole huomannut samanlaista kiinnostusta näiden epäkohtien konkreettiseen korjaamiseen.

Miten olisi jos seuraava eduskunta keskittyisi ihan tavallisen suomalaisen ihmisoikeuksiin ja huolehtisi, että kaikilla suomalaisilla olisi oikeus ihmisarvoiseen elämään hyvinvointi Suomessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini