Nuoruuden jäljet - elinkautinen vai lupaus paremmasta

Ihmisten ja erityisesti poliitikkojen puheissa tulee usein esille huolestuneisuus nuorista ja heidän syrjäytymisestään sekä tulevaisuuden mahdollisuuksistaan.

Huoli on monilla varmasti vilpitön, mutta todelliset tehokkaat toimenpiteet puuttuvat. Meillä on kehitetty nuorisotakuu työ- tai opiskelupaikan saamiseksi. On kehitetty erilaisia tukimalleja erityisesti nuorille sekä koetettu puuttua nuorten rikollisuuteen nuorille suunnattujen rangaistusmallien avulla.

Ongelmana on, ettei yksi taho ohjaa toimintaa ja seuraa sen tuloksia nimenomaan sen selvittämiseksi, mitkä ovat kokonaisvaikutukset nuoren saamiseksi työelämään, opiskelupaikkaan tai ylipäätään nuoren elämänhallintaan. Kaikki on pirstaloitu eri toimijoille, jolloin nuorelta puuttuvat pysyvät ja tutut aikuiset. Nuoren yksilölliseen tilanteeseen ei puututa eikä nuoren kipuilun syitä selvitetä.  Nuorelle ei anneta hänelle sopivaa järkevää tekemistä, vaan työnnetään hänet mihin tahansa kouluun tai työpaikkaan ja todetaan, että nuori on nyt pelastettu syrjäytymisvaarasta.

Moni nuori jää yrityksistä huolimatta vaille työtä tai opiskelupaikkaa tai sitä omaa paikkaa ei elämässä tunnu löytyvän. Oma perhe ei aina pysty tai osaa auttaa nuorta. Joskus oma vanhempi on juuri se, jolta neuvoa ei haluta ottaa vastaan. Niin se vaan nuorena usein menee, että oman vanhemman neuvot menevät kuin kuuroille korville.

Kun turvallista aikuista ei ole tai sellaisen aikuisen neuvoja ei nuori halua ottaa vastaan, tulee tilalle kaveriporukka, joka korvaa perheen. Seurassa tyhmyys tiivistyy ja kokeilunhalu on kova, jolloin mukaan tulee usein alkoholi tai muut päihteet. Tähän tarvitaan rahaa, jota taas hankitaan tekemällä usein pieniä rikoksia, kuten varkauksia tms. Päihtyneenä se on lisäksi helpompaa, sillä kynnys madaltuu. Tästä seuraa joutuminen tekemisiin poliisin ja tuomioistuimen kanssa. Kierre on valmis. Miten siitä pääsee pois? Yksin se on nuorelle vaikeaa, ellei ole jotakuta, joka nuoren herättää ajattelemaan mihin suuntaan elämä on menossa.

Tilastollisesti nuoret tekevät eniten omaisuus- ja vahingontekorikoksia. Kyse ei siis ole rikoksista, joita ei voisi vahingonkärsineelle hyvittää.  Kun rahallinen hyvitys on suoritettu ja rangaistus kärsitty, pitäisi asian olla siinä. Siihen meidän rangaistusjärjestelmämme perustuu. Hyvitetty vahinko ja kärsitty rangaistus, on sovitus yhteiskunnalle ja vahingonkärsineelle. Onko se käytännössä näin? Antaako yhteiskunta aidosti nuoren muuttua ja kauanko menneisyys seuraa häntä?

Esimerkkinä päihderiippuvainen hoidossa oleva nuori, joka saa työ- tai opiskelupaikan ja hänen tulisi säännöllisesti käydä hoitavassa yksikössä hakemassa lääkitys päihderiippuvuutta varten. Hän joutuu kertomaan asiasta opettajalle tai työnantajalle, jotta hän voi luvallisesti olla poissa. Mitäpä jos hän on syyllistynyt vielä rikoksiin tämän lisäksi? Saako hän työtä, jos työnantaja saa tietää asiasta, ja tulisiko hänen jopa itse kertoa siitä työhaastattelussa, sillä hänelle on juuri päihdehoidossa kerrottu, että rehellinen pitää olla. Jos asiasta kertoo, niin silloin pikkuhiljaa kaikki tietävät asiasta, sillä totuus on, että juorut liikkuvat ja nuori leimautuu. Usein myös nuoren perhe leimataan huonoksi ja koko perhe joutuu kärsimään nuoren hairahduksista.  Siinä on uusi lisätaakka nuorelle ja hänen perheelleen kannettavaksi. Esimerkkini ovat elävästä elämästä nuorten kertomina omina kokemuksina, jotka olen kuullut haastattelemalla nuorten kanssa työskenteleviä päihdetyöntekijöitä.

Me aikuiset sanomme nuorille, että muuttua kannattaa aina. Silti leimautumisen vaara jopa vuosiksi eteenpäin on olemassa. Tiettyihin ammatteihin ei voi edes päästä, jos on tullut rikoksia nuorena tehtyä. Varmuudella uskallan väittää, että työnantajat, jotka uskaltavat tietoisesti nuoren entisen päihderiippuvaisen tai rikoksia tehneen nuoren palkata, on harvassa. Palkkaamme mielummin sen toisen, jolla ongelmia ei ole ollut. Luulen, ettei moni aikuisista edes tiedosta tätä ristiriitaa sanojensa ja tekojensa välillä.

Kuten huomaamme on avain nuoren auttamiseen se, että ryhdymme aikuisiksi nuorillemme ja tuemme heitä aidosti matkalla vastuulliseen aikuisuuteen.  Tämä tarkoittaa, että nuori kantaa vastuun teoistaan, mutta annamme nuorelle myös luvan muuttua. Teot tulee voida sovittaa ja luottamus ansaita uudestaan siten, ettei asioihin enää palata. Nuoruus, kasvukivut ja hairahtuminen eivät saa olla elinkautinen, josta ei koskaan pääse täysin yli.