SDP johtaa SAK:taMaanantai 18.4.2016 klo 9.42 Demarit ovat eduskunnassa usein kertoneet, että he eivät voi vaikuttaa SAK:n päätöksiin yhteiskuntasopimuksen syntymisessä, mutta toki he voivat viedä vaatimatonta viestiään neuvottelupöytiin. Itse kirjoitin demareiden vaikutusmahdollisuuksista ay-liikkeiden ja eläkerahastojen sijoituksiin, kun Ylen taloustoimittaja Jyri Hänninen tuo esille kirjoituksessaan 23.2.2016, että työeläkeyhtiöillä on kymmenien miljardien sijoitukset veroparatiiseissa. Kirjoituksessani mainitsin seuraavat demarivaikuttajat Antti Rinne, Jutta Urpilainen sekä Eero Heinäluoma. Eli ne joilla on ollut puolueessa viime vuosina paljon valtaa. (Linkki kirjoitukseeni 24.2.2016). Sain eduskunnassa tuolloin kimppuuni Antti Lindtmanin ja Eero Heinäluoman, jotka kävivät ripittämässä minua vääristä tiedoista. Eero Heinäluoma tokaisi minulle selvästi tuohtuneena, että ”hän ei unohda tätä koskaan”. (Heinäluoman vastaus asiassa). Nyt Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas kertoo, että puoluepoliittinen vallanjako palkansaajajärjestö SAK:ssa on sovittu jo 1960- ja 70-luvuilla SDP:n ja vasemmistoliiton kesken. ”SAK:n seuraavan puheenjohtajan valitsee sosiaalidemokraattinen ryhmä. Siitä ei kukaan keskustele. Se vaan ilmoitetaan. Se on vähän kuin paavin valinta. Ryhmä ilmoittaa kun savu nousee, että nyt siellä on valittu tämä uusi johtaja. Lisäksi tiedetään, että SDP johtaa sataprosenttisesti SAK:ta”. (Linkki Talouselämän uutiseen 16.4.2016) Aivan niin. Demareilla ei ole mitään vaikutusvaltaa ay-liikkeissä ja neuvottelupöydissä. Uskokoon ken tahtoo! Mutta nyt ymmärrän paremmin demareiden tuohtumuksen minulle, kun rupesin heidän kytköksistään ja heidän vaikuttamismahdollisuuksistaan ay-liikkeissä puhumaan. |

