Hallituksen suloinen sumutus ei muuta tosiasioita

Tiistai 28.9.2021 klo 15.25


Tänään eduskunnassa keskusteltiin hallituksen esityksestä valtion vuoden 2022 talousarvioksi.

Perussuomalaiset haluavat panostaa suomalaisten arkeen ja elämään.

Liikkuminen on kallista ja kallistuu, asuminen on kallista ja kallistuu, veroja ei kevennetä ja työstä ei jää riittävästi rahaa käteen.
Velkaa otetaan lähes 7 miljardia, mutta esimerkiksi poliisille, oikeuslaitokselle, vankiloiden turvallisuuteen tai oikeusapuun ei riitä silti pysyvää rahoitusta. Se olisi yhteensä noin 50 miljoonaa. Veronkevennyksistä on turha edes haaveilla.

Keskustan puheenjohtaja Saarikko paheksuu perussuomalaisia, kun me kerromme tosiasiat ihmisten arjesta. Se on kuulemma jonkinlaista pelottelua. Saarikko olettaa, että ”suloisesti sumuttamalla” ja kauniisti puhumalla totuus muuttuu toiseksi. Ihmiset eivät ole tyhmiä. Kyllä ihmiset tietävät, mitä heille palkasta jää käteen tai mitä bensa tankilla maksaa. Siitäkin huolimatta, että liikenneministeri Harakka väitti keväällä eduskunnan kyselytunnilla, että polttoaine maksaa saman verran kuin 10 vuotta sitten ja tulee maksamaan saman myös 10 vuoden kuluttua.

Kysyin oikeusministeri Henrikssonilta, että kun hän topakasti sai suursäätiöt neuvoteltua pois verotuksen piiristä (yllätyshän se ei ole, että asia oli RKP:n tavoite), niin saisiko hän neuvoteltua lisää pysyvää määrärahaa koko rikosketjulle? Niin, että resurssit riittävät poliisista vankeinhoitoon. Ihan selvää vastausta ei ministeriaitiosta taaskaan tullut. Tätä odotellessa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini