Kirjallinen kysymys hallitukselle ampumaratojen määrästä

Tiistai 15.3.2022 klo 19.52


Viime vuosikymmenien aikana ampumaratojen määrä on vähentynyt rajusti muun muassa ympäristönsuojelun ja meluhaittojen vuoksi. Jätin yhdessä kansanedustaja Jari Ronkaisen kanssa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ampumaratojen riittävyydestä vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan ja ihmisten harrastusmahdollisuuksien turvaamiseksi.

Ampumaratojen määrä on vähentynyt rajusti viime vuosikymmenien aikana. Vielä 2000-luvun vaihteessa ratoja oli noin 2 000, kun tänä päivänä niitä on noin 650. Ampumaratoja on suljettu muun muassa ympäristönsuojelun ja meluhaittojen vuoksi, kun ratojen lähettyville on rakennettu eikä ampumaradalle ole osoitettu uutta aluetta.

 Haluamme, että ampumaradan perustamiseen ja ylläpitoon liittyvää byrokratiaa selkeytetään, jotta ampumatoimintaa eivät estäisi kohtuuttomat selvitysvaatimukset. Ampumaradan ylläpitäjälle voidaan asettaa ehdoksi esimerkiksi äänivallin rakentaminen, vaikka rata olisi kaukana asuinalueesta.

 Kustannuksia aiheutuu myös maaperä- ja pohjavesitutkimuksista, joita luvan saaminen edellyttää. On huomattava, että suurin osa ampumaradoista pyörii vapaaehtois- ja talkootyön pohjalta, joten viranomaisen ei tule säätää ainuttakaan perusteetonta rasitetta toiminnan harjoittajien haitaksi.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen resurssit turvattava

Byrokratian selkeyttämisen lisäksi haluamme hallitukselta toimia, jotta ampumaratojen ylläpitoon ja rakentamiseen myönnetään riittävästi rahoitusta. Laaja ja toimiva ampumarataverkosto palvelee esimerkiksi metsästäjiä, ampumaharrastajia, reserviläisiä ja viranomaisia. Siten määrärahojen lisääminen palvelisi niin viranomais- kuin harrastustoimintaa.

 Suomalaiset ovat viime aikojen tapahtumien jälkeen entistä kiinnostuneempia vapaaehtoiseen maanpuolustus- ja turvallisuuskoulutukseen osallistumisesta. Tämä näkyy esimerkiksi MPK:n kurssitarjonnassa, kurssit täyttyvät ennätystahdilla. MPK järjestää ampumakoulutusta niin reserviläisille kuin myös aiheesta kiinnostuneille aloittelijoille, naisten kursseille ilmoittautuneita on jonoksi saakka.

 Joten nyt olisi eduskunnan tehtävä turvata riittävät resurssit, jotta kaikki maanpuolustuksesta kiinnostuneet pääsevät mukaan kursseille eikä ampumapaikkojen vähäisyys rajoita kurssien kehittämistä.

 Maanpuolustustoiminnan ja viranomaisten lisäksi ampumaratoja käyttävät 300 000 metsästäjää ja tuhannet ampumaharrastajat. Siten yhteiskunnallisten tavoitteiden lisäksi edistettäisiin tuhansien ihmisten harrastusmahdollisuuksia. Senkään arvoa ei sovi väheksyä.

Avainsanat: Ampumarata, turvallisuus, maanpuolustus,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini