Oikeusministeri Leena Meri vieraili tällä viikolla Ruotsissa ja Norjassa. Matkan aikana Meri tapasi maiden oikeusministerit ja tutustui muun muassa paikallisiin rikosseuraamuslaitoksiin. Mukana tapaamisissa oli myös valtiosihteeri Teija Makkonen.
- Seuraamme tiiviisti kriminaalipoliittista kehitystä ja toimia Pohjoismaissa ja oli hyvin mielenkiintoista kuulla sekä Ruotsin että Norjan kokemuksista muun muassa nuoriso- ja jengirikollisuutta koskien ja etenkin suunnitelmista niiden torjumiseksi, sanoo oikeusministeri Leena Meri.
Ministeri Meri tapasi tiistaina Tukholmassa Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmerin. Ministerit keskustelivat kriminaalipolitiikan ajankohtaisista kysymyksistä, erityisesti vankeinhoidosta ja nuoriso- ja jengirikollisuudesta. Keskustelujen aiheena olivat myös ajankohtaiset EU-asiat, etenkin vaikuttaminen seuraavan Euroopan komission ohjelmaan 2024-2029. Meri vieraili lisäksi Ruotsin Rikosseuraamuslaitoksessa.
Keskiviikkona ministeri Meri tapasi Oslossa Norjan oikeusministeri Emilie Enger Mehlin. Myös tässä tapaamisessa oli aiheena vankeinhoidon ajankohtaiset asiat sekä nuoriso- ja jengirikollisuus. Oslossa Meri tutustui Ila:n varmuusvankilaan (Ila fengsel og forvaringsanstalt) ja ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskuksen (KoRus) toimintaan.
- Hallitus on hallitusohjelman mukaisesti käynnistänyt vankilaverkoston uudistamisen vankipaikkojen riittävyyden ja vankilaverkoston riittävän kunnon varmistamiseksi. Hallitus haluaa myös varmistaa, etteivät yhteiskunnalle ja muiden turvallisuudelle vaarallisimmat vangit vapaudu. Yhtenä toimenpiteenä on käynnistetty lainvalmistelu niin sanotun varmuusvankeuden käyttöönottamiseksi ja mallina valmistelussa on juuri Norjan järjestelmä. Olikin kiinnostavaa kuulla paikan päällä sekä Ruotsin vankipaikkatilanteesta että Norjassa käytössä olevasta varmuusvankeudesta, Meri toteaa.
Lähde: Oikeusministeriön tiedote Ministeri Meri tapasi pohjoismaiset kollegansa Tukholmassa ja Oslossa - Oikeusministeriö (oikeusministerio.fi)