Oikeusministeri Leena Meri: Hallitus puuttuu nuorisorikollisuuteen ja parantaa vankiloiden turvallisuuttaKeskiviikko 25.9.2024 klo 12.21 Hallitus esittää vuoden 2025 talousarvioesityksessä oikeusministeriön hallinnonalalle määrärahoja kaikkiaan 1,2 miljardia euroa. Kokonaismäärärahan taso on 26 miljoonaa euroa enemmän kuin tämän vuoden varsinaisessa talousarviossa, kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei huomioida. Lisärahoitusta varattiin muun muassa vankiloiden turvatekniikkaan. Oikeusministeri Leena Meri toteaa tyytyväisenä, että kokonaisuudessaan oikeudenhoidon toimintaedellytykset kehittyvät ensi vuonna suotuisaan suuntaan. – Oikeudenhoidon rahoitusvajetta on korjattu määrätietoisella työllä. Ministerinä olenkin tyytyväinen, että hallitus haluaa huolehtia Suomen sekä sisäisestä että ulkoisesta turvallisuudesta sekä oikeudenhoidon toimintakyvystä tässäkin vaikeassa taloustilanteessa. Oikeudenhoidon taloudenpidon pohja vahvistuuHallituksen vuoden 2025 talousarvioesitykseen sisältyy oikeudenhoidon selonteon mukaista lisärahoitusta ensi vuodelle 65 miljoonaa euroa. – Se on 35 miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna, ja siitä 25 miljoonaa euroa tulee pääministeri Orpon hallitusohjelmasta. Näin oikeudenhoidon vakaan taloudenpidon pohja vahvistuu tämän merkittävän lisäyksen myötä. – Olen tyytyväinen, että hallituksena haluamme tässä haastavassa valtiontalouden tilanteessa huolehtia Suomen ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta sekä oikeudenhoidon toimintakyvystä. Hallinonala on vahvasti työvoimariippuvainen, ja vahvuutena on osaava henkilöstö. Jatkuvasti haluankin kiittää koko hallinnonalan hyvää henkilökuntaa, Meri toteaa. Ensikertalainen voi olla vain kerranVankiloiden turvatekniikkaan osoitettiin 6,45 miljoonan euron lisärahoitus. Vankimäärien ennustetaan kasvavan lähivuosina johtuen muun muassa aiemmin tehdyistä lainsäädäntömuutoksista, hallitusohjelman mukaisista suunnitelluista rangaistusten kiristyksistä sekä ennakoidusta yleisestä rikollisuuden kasvusta. – Esimerkiksi ehdonalaisen vapautumisen säännöksiä muutetaan siten, että henkilö voi olla ensikertalainen vain kerran. Esitys on eduskunnan käsittelyssä. Muutoksen arvioidaan kasvattavan vankimääriä ja talousarvioesitykseen sisältyy tähän osoitettu 656 000 euron lisämääräraha. Hallitus aikoo tämän vuoden aikana tehdä esityksen aserikoslainsäädännön epäkohtien korjaamisesta niin, että jatkossa aserikoksista rankaistaan ankarammin. – Esimerkiksi luvattomien ampuma-aseiden hallussapito julkisella paikalla ankaroituu siten, että rangaistus olisi lähtökohtaisesti ehdotonta vankeutta. Uutena rikoksena säädettäisiin rangaistavaksi ampuma-aseen käsittely vakavaa rikollista toimintaa varten. Kyseessä on järjestäytynyt rikollisuus. Esitys tuodaan eduskuntaan tämän vuoden aikana. Myös tämän arvioidaan lisäävän vankipaikkojen tarvetta. Rahoitus tähän tullaan varaamaan ensi kevään kehysriihessä, Meri sanoo. Nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn rahoitustaRahoitusta on luvassa myös nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisyyn. – Nuorisorikollisuutta ehkäisevään ja torjuvaan toimenpideohjelmaan on keväisen kehyspäätöksen mukaisesti ensi vuodelle osoitettu osoitettu 2 miljoonaa euroa. Lisäksi esitykseen sisältyy 900 000 euroa nuorten toimintamallin laajentamiseen toistuvasti ja vakavia rikoksia tekeville nuorille rikoskierteen katkaisemiseksi. Nuorisorikollisuutta ehkäisevässä ja torjuvassa toimenpideohjelmassa hallitus on halunnut ottaa mukaan koko yhteiskunnan, myös vanhemmat ja perheet. Oikeusvaltion rakenteita vahvistetaanOsana vuoden 2025 talousarvioesityksen valmistelua julkistettiin tänään myös hallinnonalojen tuottavuusohjelmat, joilla tuetaan hallituksen tavoitteita julkisen talouden tasapainottamiseksi. Tuottavuusohjelman onnistunut toteuttaminen oikeushallinnossa vaatii sekä valtionhallinnon keskitettyjä säästötoimia että hallinnonalan omia tuottavuus- ja sujuvoittamistoimia. – Oikeusvaltion rakenteita parhaiten turvaava pääoma ovat sujuvat prosessit sekä osaava ja tärkeää työtä tekevä oikeudenhoidon henkilöstö, josta haluamme pitää kiinni, ministeri Meri painottaa. Julkaistu Suomen uutisissa 24.9.2024. Linkki: Oikeusministeri Leena Meri: Hallitus puuttuu nuorisorikollisuuteen ja parantaa vankiloiden turvallisuutta - Suomen Uutiset |