Valtuuston 1. kokous

Tiistai 22.1.2013 klo 7.21 - Leena Meri


Hei,

Valtuuston 1. kokous meni hyvässä hengessä ja meidät lukuisat uudet valtuutetut otettiin hyvin vastaan.

Perussuomalaiset saivat kaikkiin lautakuntiin jäsenet ja myös Kulttuuri - ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajuuden, johon valittiin Heikki Jäske.

Itse aloitan hallitustyön, joten jatkossa myös perussuomalaisilla on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa valtuuston päätettäväksi tuotaviin asioihin. Toki perussuomalaisilla on hallituksessa vain yksi edustaja, mutta näin keskusteluun ja valmisteluun saadaan meidänkin näkemykset. 

Valtuustoryhmämme teki valtuustoaloitteen, jossa esitimme pidempää aikaa valtuuston kokousten asia- ja esityslistojen julkaisemiselle niin valtuutetuille kuin kuntalaisillekin. Lisäksi esitimme, että kaupungin tulisi tehdä selvitys päätettävien asioiden julkisuuden toteutumisesta ja kuntalaisten todellisista vaikutusmahdollisuuksista valmistelussa sekä konkreettiset toimepideohjeet näiden asioiden parempaan toteutumiseen. Tarkoituksena on siis julkisuuden, läpinäkyvyyden sekä kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen riittävän varhaisessa vaiheessa. Kuntalaisten asioistahan siellä päätetään eikä meillä valtuutetuilla voi olla kaikkea viisautta ja tietoa, jota kaikilla teillä kuntalaisilla on paljon.

Ilokseni huomasin, että valtuustoaloitteeseen yhtyi useita muidenkin ryhmien valtuutettuja.

Katsotaan mihin aloite johtaa ja toivonani on, että julkisuus ja vaikutusmahdollisuudet kunnassa lisääntyvät.

Palaillaan ja mukavaa talvista tammikuuta kaikille,

- Leena-


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini