Hellettä ja hallitustaMaanantai 10.6.2013 klo 23.34 Hei, Tänään 10.6. oli kaupunginhallitus ja asiaa oli paljon ja kokous venyi pitkälle iltaan. Annoimme muun muassa yleispiirteiset raamit ensi vuoden eli 2014 talousarvion suunnittelulle. Alijäämää on tehty ja velkamäärä on kasvussa. Eli taloutta pitäisi saada kuriin ja tasapainoon. Kävimme läpi talouden osavuosikatsausta alkuvuodesta 2013. Positiivista oli että Hyvinkään väkiluku kasvaa nopeammin kuin aikaisemmin, joten lisää verotuloja on lähivuosina odotettavissa. Toisaalta mm. työttömien määrä kasvaa nopeammin kuin muiden lähikuntien, mikä on todella huolestuttavaa. Työttömyyden kasvu on maailmanlaajuinen ongelma, johon pitäisi saada pikaisesti otetta. Erityisesti nuorten työttömyys on vakava ongelma, sillä emme saa menettää nuoriamme syrjäytymisen polulle. Tämän hetkisen kaavailun mukaan investointeja on lähivuosina harkittava tarkoin ja myös menoja pitää katsoa tarkalla silmällä. Veronkorotuksia pitää myös harkita erittäin tarkoin, sillä korotukset vaikuttavat kaikkien osotovoimaan negatiivisesti.Vuoden 2014 talousarvion valmistelua jatketaan ja mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, vaan keinoja selvitetään. Hyvinkään kaupungin ympäristöraporttia käsiteltiin. Itse toin esille, että kaupunkialueella pitäisi kiinnittää enemmän huomiota liikenteen ja moottoriharrastustoimintojen meluun. Kuntalaiset ovat minulle ilmaisseet huolenaan jatkuvasti kasvavan melun ja sen miten se vähentää yleistä viihtyvyyttä. Erityisesti vauhtipuiston ajot ja lentomelu tuntuvat monista turhalta melun aiheuttamiselta. Tähän voisi yrittää keksiä kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja. Myös mopojen yölliset ajot häiritsevät toisia kuntalaisia. Olen sitä mieltä, että monenlaista harratusta saa olla, mutta meidän pitäisi osata ottaa paremmin huomioon muidenkin viihtyvyys eli rakentaa kaupunkia kaikki asukkaat huomioiden. Katsotaan miten tätä asiaa voisi kehittää. Ainakin jokainen voi omalta kohdaltaan kiinnittää omaan toimintaansa huomiota. Tässä yhteydessä toin esille huoleni myös siitä, että osana pohjavesiemme suojelua, tulisi vanhat viemäri- ja sadevesiverkot saada kuntoon. Ei ole kuntalaisten tasa-arvoista kohtelua, että uusille alueille rakennetaan kaunista miljöötä ja samaan aikaan vanhat asuma-alueet odottelevat peruspalvelun eli viemäriputkistonsa ajanmukaisuutta. Vanhimmissa viemäriputkissa vedet ovat jopa nousseet asuntojen kellareihin. Tämä on asia jota pitäisi voida vauhdittaa. Vielä illan päätteeksi käsiteltiin ns. Hakalan kaupan kaavaa. Kaupunginhallitus teki äänestyksen jälkeen päätöksen, että asia viedään valtuustoon. Eli valtuustossa tullaan päättämään lähdetääkö Hyvinkään keskustaajaman osayleiskaavan käsittelyyn päivittäistavarakaupan osalta, joka vasta mahdollistaisi asemakaavan muutoksen kyseisellä kiinteistöllä. Toki siinä voi olla mahdollista käsitellä laajemminkin näkemystä päivittäistavarakauppojen paikoista Hyvinkäällä. Asian käsittely lienee valtuustossa heti kesän jälkeen tai alkusyksystä. Mukavaa helteisen viikon jatkoa, Leena |

