Syyskuun suhinat

Maanantai 23.9.2013 klo 22.04 - Leena


Moro taas,

Syyskuussa poliittiset kiireet ovat alkaneet suhinalla, joten ajattelin kirjoittaa Teille kuulumisia.

Syyskuussa on ollut muutama kaupunginhallituksen kokous, joissa on aloitettu ensi vuoden budjetin valmistelu. Näitä asioita on käyty läpi myös talouden seurantaryhmässä, jossa olen mukana kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon kuuluvana.

Talouden osalta pohditaan miten saada talous kuntoon. Menoja leikkaamalla, joka johtaa usein väistämättä palvelujen huonontumiseen, vai veroja korottamalla? Veronkorotusten osalta ovat vaihtoehtoina kiinteistöveron tai kunnallisveron korotus - myös molempien verojen korotustarvetta on väläytelty. Peruspalveluita en halua karsia ja veronkorotuksetkaan eivät tunnu mielekkäältä, mutta nyt jotain on kuitenkin tehtävä. Kun aikaisempina vuosina on investoitu runsaasti (Willa, asuntomessut, muu rakentaminen), on velkataakkamme jo iso, joten reipas lisävelkaantuminen ei ole oikea tie, ellemme halua olla syvällä suossa.  Pelivara on nyt pieni. Tuloja ei helposti saa lisää, sillä kaupunkilaistemme työttömyys lisääntyy, jolloin verotulotkin pienentyvät. Asiaa pahentaa se, että valtio leikkaa jatkuvasti kunnille tulevia valtionosuuksia. Tiukkoja päätöksiä on syksyn aikana edessä. Asioiden laajempi käsittely jatkuu 11.10.2013 koko päivän kestävässä valtuustoseminaarissa Hyvinkäällä.

Valtuustossa oli 16.9.2013 Hakalan kauppaa koskeva asia. Valtuusto päätti aloittaa keskustaajaman päivittäistavarakauppaverkon selvittämisen, johon kuuluu siis osana Hakalan kauppa ja kaavoitustilanne. Itse tein lisäksi valtuustossa hyväksytyn toivomusponnen valmistelijoille, että asian valmistelussa tulee huomioida myös esim. Mustamännistön ja Ahdenkallion huono kauppatilanne. Tuolla alueella on uutta rakentamista ja silti ainoa kaavoitettu kauppapaikka on lähellä nykyistä Valintataloa eli Munckinkadun ja Hämeenkadun kulmassa, jonne kauppaa ei varmasti tule. Olen suhtautunut myönteisesti asian uudelleen selvittämiseen ja osayleiskaavan avaamiseen kauppaverkon osalta, mutta minulle se tarkoittaa koko verkkoa eikä vain Hakalan kauppaa. Selvitysten jälkeen asia tulee taas valtuustoon päätettäväksi ja silloin nähdään miten valtuusto suhtautuu osayleiskaavan muuttamiseen.. 

Olen myös tullut valituksi kahdeksan kunnan kuntaliitosselvityksen ohjausryhmään. Ryhmä koostuu kaikkien kuntien kaupunginjohtajista ja luottamusmiehistä. Perussuomalaisten edustus oli ryhmässä alunperin vaalitulokseemme nähden alimitoitettu eli meillä oli vain yksi varsinainen jäsen, joka on kansanedustajamme Jussi Niinistö. Perussuomalaisten Uudenmaan piiri sai Niinistön avustuksella ohjausryhmään perussuomalaisille kaksi lisäpaikkaa. Paikoille valittiin puolueen piirin ehdotuksesta Järvenpään perussuomalainen Mikko Taavitsainen ja minä Hyvinkäältä. Olin hyvin ilahtunut saamastani luottamuksesta ja otin tehtävän ilolla vastaan. Ensimmäinen kokoukseni oli kaksipäiväinen seminaari 13.-14.9.2013. Kokous oli erittäin avartava. Tietoa ja ideoita vaihdettiin hyvässä hengessä. Toki mielipiteet tuotiin esille, mutta ilokseni se tapahtui kaikkien osalta rakentavassa ilmapiirissä

Hyvinkäällä toimii paikallinen kaupungin oma  Metropolityöryhmä, johon kuuluu kaikkien puolueiden edustaja. Tämän ryhmän tarkoituksena on tuoda ideoita kahdeksan kunnan ohjausryhmän hyvinkääläisille jäsenille. Olen kuulunut myös tuohon Metropolityöryhmään. Haluamme että meillä on hyvinkääläiset mahdollisimman laajalla rintamalla mukana, joten jäsenemme Metropoliryhmässä vaihdettiin valtuutettu Seppo Ruijaan. Minä teen töitä kuntien yhteisessä ohjausryhmässä ja Seppo Ruija täällä Hyvinkään ryhmässä. Yhdessä hyvää tulee. 

Hyvinkään perussuomalaiset ovat syyskuussa ehtineet tavata myös nuoria yhteisessä iltamassa. Hyvää tietoa saatiin nuorilta siitä mikä nykytouhussa heidän näkemyksensä mukaan oikeasti mättää. Kiitos kaikille nuorillemme tapaamisesta.

Itse olin kaupungin edustajana torstaina 19.9. kaupungin ja seurakunnan yhteisessä tilaisuudessa uusille kuntalaisille. Toin kaupungin tervehdyksen ja kerroin kuntalaisille millaisena Hyvinkää on minulle näyttäytynyt. Olenhan alun perin aivan paljasjalkainen stadilainen. Uudet kuntalaiset olivat aktiivisia ja osallistuivat keskusteluun. Mieleeni jäi uusi hyvinkääläinen pikku Ellen, joka myös pyysi puheenvuoroja innolla. Pyysin häntäkin lavalle esiintymään ja niinpä hän esitti meille laulun, joka kertoi pehmeästä villalapasesta. Kiitos Ellen.

Vielä on syyskuussa jäljellä ympäristölautakunta ja kyläasian neuvottekunnan kokous, jossa käsitellään mm. kylätalojen tulevaisuutta.

Tässä olivat tärkeimmät tapahtumat tähän asti. Hyvää syksyn jatkoa kaikille !

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

24.9.2013 

Itsekin eläinrakkaana ihmisenä ja Romanian katukoiria omistavana olen vilpittömän iloinen että perussuomalaisten kansanedustajat ovat jättäneet asiassa eduskunnassa kysymyksen miten Suomi aikoo asiaan reagoida. Katukoiria kidutetaan ja pahoinpidellään ratkaisuna Romanian katukoiratilanteeseen. Perussuomalaiset ovat usein niiden asialla, jotka eivät voi omaa ääntään käyttää. 

Alla linkki.

Kansanedustajat Romanian koirien asialla: EU:n tulee puuttua kulkukoirien teurastukseen

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini