KeskusteluaKeskiviikko 2.10.2013 klo 9.41 Hei vaan, Lueskelin tänään aamukahvin ääressä Aamupostia. Kokoomuksen Annika Kokko ei tunnu pitävän siitä että asioista käydään avointa keskustelua ja tuodaan julkisuudessakin omia ajatuksia esille. Hieman hymyilytti kun perussuomalaiset eivät saisi mistään kirjoittaa ja loput olikin sitten Annika Kokon (kok.) puolesta tulkittu miten vaan. Perussuomalaiset eivät ole esittäneet 1,75 %:n verokorotuksia vaan se on ollut kaupungin talousjohtajan laskelma. Lisäksi meillä oli ehdotus että voisimme karsia imagonkohotus menoista vaihtoehtona ennaltahehäisevän työn yhdistysten avustusten karsimiselle, mutta eipä siihen ideaan ollut Kokolla mitään mielipidettä. Kokoomushan näitä imagonkohotusmenoja kannattaa. Laitoin alle kirjoitukseni Aamupostissa 1.10.2013. Siitä voi lukea mitä perussuomalaiset todellisuudessa sanoivat budjetin valmistelusta. Sille, joka löytää kirjoituksesta ehdotuksen korottaa veroja 1,75 % ja vielä ainoana vaihtoehtona kaikelle, tarjoan vapaavalintaisen lounaan ihan missä vaan :-D Leena ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Perussuomalaisten perusturva (julkaistu Aamupostissa 1.10.2013) Aamupostissa (AP 28.9.) oli toimittajan kirjoitus kaupunginhallituksen pj:n Annika Kokon (kok.) vierailusta perusturvalautakunnan kokouksessa sekä ensi vuoden talousarviosta koskien perusturvan toimialaa. Kirjoituksesta sai käsityksen, että kaupunginhallitukselle eivät riitä leikkaukset, jotka kohdistuvat erilaisiin avustuksiin yhdistyksille. Esimerkkeinä olivat mielenterveystyö, ensisuojatoiminta ja veteraanikuntoutus. Hyvinkään perussuomalaiset pitävät ensiarvoisen tärkeänä sitä työtä, jota nämä erilaiset yhdistykset tekevät ennaltaehkäisevän työn eteen. Perussuomalaisten mielestä Hyvinkää ei voi karsia ennaltaehkäisevästä työstä. Ihmiset tarvitsevat tukea ja toivottavaa on, että sitä tukea ja apua saa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja ennen kuin yksinäisyys sekä ongelmat mahdollisesti kasaantuvat. Pitkällä aikavälillä varhainen tuki tulee myös varmuudella halvemmaksi. Inhimilliseltä kannalta tällaisten palveluiden karsiminen on kohtuutonta. Yllätyin, ettei Aamuposti ole ollut yhteydessä kaupunginhallituksen muihin jäseniin. Kaupunginhallituksessa ei ole keskusteltu etukäteen Annika Kokon vierailusta perusturvalautakunnassa, saati siitä mitä yksittäisiä asioita toimialan budjettiesityksessä pidetään tärkeänä. Ideana on ollut nimenomaan, että kukin toimiala yrittää itse ideoida keinoja miten budjetti saataisiin tasapainoiseksi ja vasta tämän jälkeen poliittiset päättäjät yhdessä tarkastelisivat ehdotuksia. Puheenvuoroissa toimialoille on toivottu eri toimialojen ylittävää yhteistyötä siten, etteivät toimialat katsoisi asiaa vain omalta kantiltaan. Tällöin säästö- ja kehittämiskohteita voisi tarkastella koko kaupungin budjetin kautta. Samasta pussista ne rahat kuitenkin tulevat. Näistä seikoista on käyty keskustelua mm. kaupungin talouden seurantaryhmässä, jossa itsekin olen mukana kaupunginhallituksen puheenjohtajistoon kuuluvana. Meitä perussuomalaisia syytetään usein siitä, ettei meillä ole mitään ideoita asioiden ratkaisemiseksi vaan arvostelemme vain muita. Tämä ei todellisuudessa ole koskaan pitänyt paikkaansa, mutta se on tapa yrittää vähätellä meitä. Kerron silti esimerkin, joka liittyy kaupungin talouteen ja meidän avustuskäytäntöihimme. Olen useamman kerran kaupunginhallituksessa todennut, että tiukassa taloudellisessa tilanteessa meidän ei tulisi tukea verorahoilla esimerkiksi Kytäjän golfin toimintaa mainossopimuksin tai Vauhtipuiston toimintaa, jos vaakalaudalla ovat perustavaa laatua olevat peruspalvelut. Kysymyksessä ovat arvovalinnat. Ensisijaisesti kaupungin tehtävänä on huolehtia ihmisten perustarpeista ja jos varoja jää, voidaan toki muutakin harrastustoimintaa tukea. Hyvinkäällä on imagosyistä pidetty tärkeänä tukea toimintaa, joka ei ole kaupungin peruspalveluihin kuuluvaa, vaikka samaan aikaan yritetään karsia tukia pieniltä yhdistyksiltä, joiden toiminta on täysin riippuvaista kaupungin taloudellisesta tuesta. Nämä mainostuet eivät tosin ole mukana perusturvan budjetissa, mutta kaupungin kokonaistaloutta ajatellen voitaisiin karsia ylimääräiset mainossopimukset ja muu imagon kohotus, ja nämäkin varat jäisivät esimerkiksi Onnensillan ja muun ennaltaehkäisevän työn toimintaan. Lopullinen vuoden 2014 budjetti on siis yksityiskohdiltaan täysin auki. Keskustelu kunnallisveron korotuksesta vaihtoehtona menojen leikkauksille, on ainakin perussuomalaisilla vielä pöydällä. Haluamme turvata peruspalvelut ja erityisesti katsomme, ettei ennaltaehkäisevästä työstä lasten, nuorten ja ikäihmisten hyväksi tule karsia, vaan sitä tulisi jopa lisätä. Jos vaihtoehtoina ovat kunnallisveronkorotus tai peruspalveluiden laadun ja tarjonnan lasku, voidaan sanoa, että valitsemme ensimmäisen. Hyvinkään perussuomalaisten puolesta, Leena Meri
|

