Kaupunginhallitus 28.10.2013

Tiistai 29.10.2013 klo 22.24


Hei,

Olen viime aikoina kirjoitellut blogissani paljon tulevien vuosien talousnäkymistä ja siitä, miten perussuomalaiset haluavat asiat Hyvinkäällä ratkaista.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina 28.10. esittää valtuustolle 0,5 %:n kunnallisveron korotusta. Mikäli valtuusto hyväksyy korotuksen on veroprosenttimme 19,75. Monissa lähikunnissa esitykset ovat samansuuntaiset. Kiinteistöveroon ei äänestyksen jälkeen esitetty korotusta. Perussuomalaiset ovat suhtautuneet korotukseen myönteisesti, sillä kiinteistöveroprosenttimme ovat jo nyt alhaisemmalla tasolla kuin lähikunnissa, joista monet ovat vielä nostamassa niitä, joten kiinteistöverotus olisi Hyvinkäällä edelleen kevyempää. Veronkorotuspaineet kertovat kuntien taloudellisesta ahdingosta. Lopullisesti molemmista veroista päättää kaupunginvaltuusto.

Toisaalta on kuntalaisille taloudellisesti raskasta, jos molemmat verot nousevat kerralla. Tuloveron korotuksella saadaan kaupungille lisätuloja reilut 4 miljoonaa euroa ja kiinteistöveron korotus toisi lisätuloja reilut 3 miljoonaa euroa. Taloutemme on on ensi vuonna pakkasella arviolta 10-12 miljoonaa euroa, joten jostain pitäisi saada vielä joko miljoonien lisätulot tai säästöt. Lisävelkaantuminenkaan ei houkuttele, sillä velkaa on Hyvinkäällä jo nyt yli 100 miljoonaa. Jos korot nousevat olemme pulassa lyhennysten kanssa, ja ilman koronnousuakin on aina muistettava se tosiasia, että velat on maksettava joskus takaisin. Myös velkataakka asukasta kohden nousisi ja jossain vaiheessa täyttäisimme velkojemme kanssa kriisikunnan tunnusmerkistön. Silloin valtion taholta on helpompi puuttua kuntamme asioihin ja vedota siihen, että esimerkiksi pakkoliitoksia Hyvinkäällä tarvitaan, koska emme osaa hoitaa talouttamme.

Kokoomuksen ankarat keinot eivät vakuuta ainakaan minua. Pelkillä perusturvan rajuilla leikkauksilla, jotka on verhoiltu mielestäni rakenneuudistuksiksi ei miljoonasäästöjä ainakaan hetkessä voida saada. Monet perusturvan palvelut on annettava, koska ne ovat lakisääteisiä. Määrällisesti kunnilla on pelkästään lakisääteisiä tehtäviä yli 500.  Lisäksi huomauttaisin, että monet poliitikot puhuvat satsauksesta lasten, nuorten, työikäisten ja ikäihmisten hyvinvointiin yhtenä osana estää syrjäytymistä ja sosiaalisia ongelmia. Silti rahallista panostusta ei sinne mielestäni ole tarpeeksi. Esimerkkinä lastensuojelu ja ikäihmisten arjen tukeminen - nuorten työttömyydestä ja asunnottomuudesta nyt puhumattakaan. Rakenneuudistuksia ja uutta ajattelua varmasti lisäksi tarvitaan, mutta realiteetit pitää ottaa huomioon. Palvelut eivät tule tuotetuksi ilman rahaa. 

On huomattava, että kokoomus olisi valmis nostamaan kunnallisveroa joka tapauksessa vuonna 2015, jolloin korotustarve olisi mielestäni ollut vieläkin suurempi. Ainakin Hyvinkään kaupungin talousjohtaja on kertonut, että mikäli talous pantaisiin pikaisesti kuntoon, tulisi veronkorotuksen olla  1 -1,5 %. Pelkään pahoin että asioiden maton alle lakaisu ja vahva alibudjetointi johtaisi vain pahempaan tilanteeseen. Ei se ihmisten arki oikeasti pelkillä empaattisilla puheilla pyöri. Lisäksi ilman veronkorotusta meidän tulisi kuitenkin myöntää kesken vuoden lisämäärärahoja perusturvan pyörittämiseen ja rahoitus tulisi sitten kattaa lisälainalla, joten mitä järkeä siinä olisi.

Käsittelimme lisäksi maahanmuuttajien kotouttamisohjelmaa, jossa oli sovittu painopistealueet ja heikoimmassa olevien Hyvinkääläisten maahanmuuttajien auttamista sekä maahanmuuttajien kotouttamisen toimenpiteistä. Olin puolestani valmis hyväksymään sen ilolla, sillä sen avulla Hyvinkäällä asuvien maahanmuuttajien arkea voidaan kunnassamme parantaa ja edistää kotouttamista. Sen sijaan ehdotin ettemme tässä taloudellisessa tilanteessa ottaisi toistaiseksi Hyvinkäälle lisää pakolaisia, sillä meidän tulisi asettaa jo nyt Hyvinkäällä asuvat asukkaamme - mukaan lukien siis maahanmuuttajat - etusijalle. Kannatusta ei muista puolueista tullut.

Meillä on paljon asunnottomia ja sosiaalisten ongelmien sekä talouden kanssa kamppailevia ihmisiä, joita meidän tulee voida ensin auttaa. Olemme Hyvinkäällä hoitaneet esimerkillisesti viime vuosina pakolaisten ottamisen Hyvinkäälle. Määrällisesti olemme ottaneet viime vuosina noin 400 henkilöä kun monet lähikuntamme ovat samaan aikaan ottaneet huomattavasti vähemmän. Esimerkkinä Nurmijärvi, joka on ottanut kokonaista kaksi henkilöä. Vaikka valtio antaa rahallista tukea pakolaisten kustannuksiin, eivät kaikki menot tule täysimääräisesti katetuiksi ja pääsääntöisesti tuki lakkaa kolmen vuoden kuluttua. Kun taloutemme osoittaa paranemisen merkkejä, voidaan tähän asiaan taas palata. Maailmanlaajuisesti ajatellen olen sitä mieltä, että pakolaistilanne tulisi valtioiden hoitaa tukemalla ihmisiä paikanpäällä, jotta heillä olisi mahdollisuus asua omassa kotimaassaan, jossa he varmuudella haluaisivat ensisijaisesti asua. Esimerkiksi syyrialaisia pakolaisia on tällä hetkellä 2 miljoonaa ja joidenkin arvioiden mukaan huonoissa olosuhteissa elää 4 miljoonaa syyrialaista. Tämä edellyttäisi, että maailma asettaisi pakotteita Syyriaa kohtaan ja ratkaisisi tämän ongelman Syyriassa, sillä on täysin käsittämätöntä ettemme muka voi puuttua miljoonien ihmisten hätään kuin "valitsemalla" joukosta ihmisiä turvaan. Mitä sanomme niille miljoonille, jotka jäävät hädänalaiseen tilaan ? YK ja EU vain reippaasti poliittisella tasolla vaikuttamaan asiaan.  

Ensi viikolla käsittelyyn tulevat kaupunginhallitukseen muutosesitykset kaupunginjohtajan budjettiesitykseen. Niistä eniten muutoksia tarvitsee käsitykseni mukaan perusturva, jonne määrärahaleikkauksia on tehty noin 1,7 miljoonalla eurolla. 

Syysterveisin,

Leena


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini