Vuosi perussuomalaisenaKeskiviikko 4.12.2013 klo 20.17 - - Leena- Hei taas, Reilu vuosi sitten teimme kuntavaaleissa ennätyksellisen vaalituloksen Hyvinkäällä. Perussuomalaiset saivat Hyvinkäälle 4 uutta valtuutettua entisen kolmen valtuutetun paikan lisäksi. Vanhoja konkareita olivat lähinnä Heikki Jäske, Taisto Orre ja Hiski Sten. Me muut olimme uusia kasvoja eli minä, Seppo Ruija, Veijo Lappalainen ja Vesa Sarja. Lähdimme kaikki ilolla ja innolla tekemään perussuomalaista politiikkaa sillä äänetystulos heijasteli kuntalaisten halua muutokseen. Vanhoihin tapoihin toimia haluttiin muutosta ja nimenomaan tavallisen kuntalaisen etujen ajamista. Syksy 2012 suututti Orren, kun perussuomalaisten yhdistys halusi tutkia hänen rahankäyttöään yhdistyksen toiminnassa. Asia on sittemmin edennyt syyttäjälle ja sieltä odotellaan ratkaisua. Joka tapauksessa Orre otti ja lähti. Sen jälkeen hän onkin käyttänyt aikansa perussuomalaisten moittimiseen. Sinänsä surullista sillä aika kuluu hänellä aivan turhiin asioihin. Saimme vuoden 2013 alusta alkaen sopimusneuvotteluissa, joita kokoomus suurimpana puolueena veti, hyvin paikkoja kaikkiin lautakuntiin, kulttuuri- ja vapaajan lautakunnan puheenjohtajuuden sekä kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajuuden. Paljon olemme tuoneet asioita keskusteluun ja muutoksia on mielestäni jo nyt tullut, esimerkiksi avoimuuteen asioiden käsittelyssä. Me perussuomalaiset otamme asiat suoraan puheeksi ja keskusteluun. Kyseenalaistamme vanhoja menettelytapoja ja yritämme saada muutosta tapaan, jossa isoimman puolueen johdolla, muutama muu pienempi puolue, vuodesta toiseen äänestää kaikissa asioissa isoimman puolueen johdolla. Jokainen voi miettiä keitä tässä tarkoitan. Talousarvioon saimme meille tärkeitä lisäyksiä perusturvaan, mutta pettymyksiäkin toki tuli, sillä emme saaneet kaikissa asioissa riittävästi valtuutettuja taaksemme. Ehkäpä jo ensi kerralla valtuuston enemmistö panostaa ihmisiin ja heidän arkeensa eikä keskity vain arjen kurjistamiseen perusturvaa karsimalla. Olen tässä positiivisella mielellä sillä valon pilkahduksia on näkyvissä, koska kaikki asiat eivät nykyisin aina menekään, kuten kokoomus on tottunut täällä asioista päättämään. Muutama päivä sitten valtuutettu Hiski Sten, joka oli myös perussuomalaisten perusturvan lautakuntapaikalle valittu henkilö, loikkasi kaikkien yllätykseksi kokoomukseen. Eipä siinä sinänsä mitään, että löytää yllättäen sisältään pienen kokoomuslaisen ja siirtyy heidän riveihinsä, mutta kun keskusteluissani hänen kanssaan, on hän usein ollut mielestäni huolestunut kokoomuksen tavasta ajatella asioita ja erityisesti heidän toimintatavoistaan. No ehkäpä se ajatus vain pikaisesti vaihtui. Onnea ja menestystä Hiski Stenille ja anteeksipyyntö perussuomalaisten äänestäjille, joiden äänet näin "valuivat" Hiski Stenin mukana kokoomuksen leiriin, jonne en todellakaan usko niiden olleen tarkoitetun menevän. Tässäpä tätä vuotta lyhyesti ns. pähkinänkuoressa. Itse uskon perussuomalaiseen politiikkaan, joka on meidän kaikkien suomalaisten äänenkannattaja silloin kun laitetaan kotimaan ja sen kansalaisten etu edelle. No eipä muuta kuin "eteenpäin, sanoi mummo lumessa". Mahtavaa joulukuuta kaikille!
|
|


Hyvin menee ja vain paranee kun "hiertävät kivet" on saatu saappaasta pois " (Orre,Sten).