Edunvalvonta ja sen vaihtoehdot

Tiistai 21.10.2014 klo 22.48


Hei,

Tänään olin luennoimassa Eduskunnan kansalaisinfossa Pikkuparlamentin tiloissa.

Tilaisuutta emännöivät kansanedustajat Pirkko Ruohonen-Lerner ja Kike Elomaa.

Aiheeni käsitteli sitä, miten esimerkiksi muistisairauden tai muun terveydentilan heikkenemisen vuoksi voi asioiden hoidon järjestää ja miten siihen voi varautua sekä milloin on tarpeen hakea laissa holhoustoimesta säädetty edunvalvoja hoitamaan taloutta ja omaisuutta. Tarvittaessa edunvalvojan voi hakea auttamaan hoidosta ja asumisesta päätettäessä.

Kävimme läpi myös vuonna 2007 voimaan tullutta lakia edunvalvontavaltuutuksesta. Valtuutuksen avulla voi etukäteen tehdä määräyksen henkilöstä, joka asioita sairastumisen jälkeen hoitaa. Valtuutetulle voi antaa hyvinkin yksityiskohtaisia ohjeita monesta asiasta. Valtakirjan avulla omat toiveet näkyvät sairastumisenkin jälkeen.

Huomasin, että vaikka laki holhoustoimesta on ollut nyt voimassa vuodesta 1999 lähtien ja laki edunvalvontavaltuutuksesta marraskuusta 2007 lähtien, on vielä paljon epätietoisuutta edunvalvonnasta ja edunvalvontavaltuutuksesta. Näin ollen tällaiset tiedotustilaisuudet ovat tärkeitä.

Kiitos kansanedustajille ja kaikille läsnäolleille hyvistä kysymyksistä ja keskusteluista.

Lisätietoa asioista saa maistraatin sivuilta www.maistraatti.fi/holhoustoimi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini