Vasemmistoliiton näkemys pienituloisen ja perheiden tukemisesta on ristiriitainen

Perjantai 24.10.2014 klo 20.54 - - Leena- kirjoitus on julkaistu Aamupostissa 24.10.2014


Vasemmistoliiton valtuutettu Savela (AP 20.10.) kirjoittaa, ettei vasemmistoliitto ole Hyvinkäällä mukana säästötalkoissa kuin pieniltä osin. Ratkaisuksi vasemmisto ehdottaa kunnallisveron korotusta.

Todettakoon, että taloudellinen tilanne niin Hyvinkäällä kuin koko Suomessa on huolestuttava ja kukaan normaali päättäjä ei haluaisi tehdä niitä leikkauksia, joita nyt on osin pakko tehdä.

Ottamatta tässä kantaa yksittäisiin säästökohteisiin ja siihen mikä tulee olemaan säästöjen lopputulos, haluan tuoda esille kunnallisveronkorotuksista seuraavaa.

Savela kirjoittaa, että moni olisi halukas maksamaan hieman enemmän kunnallisveroa. Tarkastellaan asiaa. Meidän tulisi pystyä kattamaan tuloillamme mm. valtionosuuksien leikkaukset ja työttömyydestä johtuva verotulojemme vähentyminen sekä jatkuvasti kohoavat palvelujen kustannukset. Lisäksi olemme velkaantuneet viime vuosina vauhdilla.  Jotta välttyisimme kriisikunnan tulevaisuudelta, tulisi meidän saada säästöjä aikaiseksi seuraavan kahden vuoden aikana noin16 miljoonaa tai nostaa veroja kattamaan vaje.

Savelan ehdotus johtaa siihen, että saavuttaaksemme16 miljoonan lisätulon tulisi kunnallisveroa nostaa seuraavina vuosina yhteensä noin 2-3 %. On huomattava että myös kiinteistöveron korotus on ilmeisimmin nyt tulossa, kun siltä viime vuonna vielä vältyttiin. Kunnallisvero olisi tämän jälkeen noin 22-23 % kun se nyt on 19.75 %.

Mitä tämä tarkoittaa esim. 1.000 euroa kuukaudessa tienaavalle eläkeläiselle? Usea hyvinkääläinen eläkeläinen asuu omakotitalossa, joten häneen kohdistuisi tämän lisäksi kiinteistöveron korotus. Entäpä 1.800 euroa kuukaudessa tienaava yksinhuoltaja. Miten tämä vaikuttaisi häneen? Veronkorotus vähentäisi heidän niukkoja vuosittaisia nettotulojaan pahimmillaan kymmeniä euroja. Samaan aikaan kaikki hinnat ovat nousussa, joten tämä ajaisi nämä ihmiset entistä suurempaan ahdinkoon.

Hyvinkään kaupungin talousjohtaja Stenholm on tehnyt laskelmia, jotka esiteltiin talouden ohjaus- ja seurantaryhmälle 23.6.2014. Esityksen mukaan 2,5 %:n kunnallisveronkorotus ja samanaikainen kiinteistöveron korotus tarkoittaisi hyvinkääläisten keskiarvon mukaan tienaavien perheiden keskuudessa vuosittain seuraavaa. Perheessä toinen tienaa vuodessa 30.000 euroa, jolloin lisää veroa hänelle tulisi maksettavaksi 750 e vuodessa ja toinen 22.000 euroa ja lisää maksettavaa 550 euroa vuodessa.  Perheen nettotulot laskisivat siis 1.300 euroa vuodessa.

Enpä usko, että moni hyvinkääläinen olisi halukas noin mittaviin veronkorotuksiin, kuten Savela väittää. Uskon pikemmin, että pieni - ja keskituloiset kuntalaiset ovat tulleet verojen suhteen maksukykynsä ja – halunsa päähän.

Toivon vasemmistoliiton esittävän myös muita ratkaisuvaihtoehtoja tilanteeseen. Sellaisia ei ole kuulunut, vaikka yhteisissä kokouksissa on asian tiimoilta istuttu moneen kertaan. Itse olen valmis kuuntelemaan nämä ehdotukset, jos niitä löytyy, sillä kuten edellä totesin, ei leikkauksia kukaan haluaisi tehdä. On hyvä muistaa, että mitäänhän ei ole vielä valtuustossa päätetty.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini