Perussuomalainen peukalonjälkiMaanantai 19.10.2015 klo 17.50 Perussuomalainen peukalonjälki näkyy hallitusohjelmassa. Turhaa sääntelyä puretaan, alvia ei nosteta, takuueläke nousee. Puheenjohtaja Timo Soini listaa keskeisiä kohtia.
Perussuomalaiset ovat kovan julkisen ryöpytyksen kohteena. Se merkitsee sitä, että meitä yritetään murtaa ja että olemme oikeassa. Nollaa ei kukaan lyö. Olen päättäväinen mies, ollut mukana pitkään, enkä arvosta kaikesta valittajia. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Ei perussuomalaisiakaan. Vaalitaistelu on ohi, vaikka punavihreät toista luulevat ja osoittavat mieltään vaalitulosta vastaan. Aina on niitä, jotka eivät kestä painetta. Silloin täytyy mennä muutoksiin ja ipuihin, joissa ei vastuu ja vaalivoitto paina. Vaalit on käyty! Puolue ei ole pettänyt mitään, eikä ketään. Saimme budjetissa ja hallitusneuvotteluissa läpi mm. seuraavat asiat:
Siinä joitakin esimerkkejä. Meillä ei ole mitään syytä olla kumarassa. Pää pystyyn, perussuomalaiset. Meillä on Suomen paras puolue. Aina on niitä, jotka tulevat ja menevät. Sellaista elämä on. Puoluekokous valitsi puoluejohdon pari kuukautta sitten. Valtakirja on vahva sekä omalta väeltä että kansalta. Perussuomalaiset eivät ole rintamakarkuripuolue. Me pidämme kiinni siitä, mitä olemme sopineet. Toreja ja turuja ei tarvitse eikä saa pelätä. Mennään sinne entiseen malliin. Minä olin viime viikonloppuna liikkeellä. Kun selitin kriitikoille ylläolevan listan, tuli yleensä hiljaista. Velkaa tulee 10 000 euroa minuutissa ja 14 000 000 euroa päivässä. Jokainen ymmärtää, että se ei voi jatkua. NYT pitää tehdä työtä neljä vuotta ja olla kansan luottamuksen arvoinen. Se onnistuu vaan etulinjassa, ei kitisemällä. Parannusehdotuksia saa ja pitää aina tehdä. Omaa pesää ei liata. Timo Soini Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 9/2015 -lehdessä. |

