Perussuomalaisten ministeriryhmän uutiskirje 12.2.2016

Maanantai 15.2.2016 klo 11.23


Carunan hinnankorotukset täysin kohtuuttomia

Sähkönsiirtoyhtiö Carunan törkeät sähkön siirtohinnan korotukset suututtavat Perussuomalaisia. Ne ovat surullinen esimerkki siitä, miten edellinen Kataisen–Urpilaisen hallitus kurittaa köyhää haudankin takaa. Kokoomus–SDP-vetoisen hallituksen kaksi kardinaalimunausta mahdollistivat nämä riistohinnat. Ensin se myi Perussuomalaisten varoittelusta huolimatta ulkomaalaisille sijoittajille monopoliyhtiön, jonka palvelua ei voi kilpailuttaa. Puheenjohtaja Soini totesi tuolloin osuvasti: "Pian saamme kirjeen: Nostamme sähkösi hintaa, sinun ei itse tarvitse tehdä mitään."

Toinen munaus tapahtui sähkömarkkinalain yhteydessä. Tavoitteena ollut maakaapelointi on toki kannatettava, mutta malli jolla se tehtiin, mahdollisti Carunan törkeät korotukset. Perussuomalaiset olivat kaikista puolueista ainoa, joka viime kaudella vastusti lakiin tehtäviä muutoksia juuri tästä syystä.

Nyt koko vihervasemmisto yrittää tekopyhästi syyttää asiassa pelkästään kokoomusta, vaikka se on itse tähän aivan yhtä syyllinen. Kaj Turusen johtama talousvaliokunta yhdessä nykyisen hallituksen kanssa tekee kaiken sen mikä on mahdollista tilanteen korjaamiseksi. Hallitus esimerkiksi säätää lailla katon siirtohintojen korotuksille.

Vuorineuvosten veropakolaisuus kuriin

Perussuomalaiset ajavat hallituksessa oikeudenmukaista politiikkaa. Suurituloisten verotusta kiristetään ja kaikenlaiset veronkierron porsaanreiät pyritään tukkimaan. Espanjan kanssa solmitun verosopimuksen myötä yksi on nyt tukittu.

Edelliset valtionvarainministerit SDP:n Rinne ja Urpilainen yrittivät useaan otteeseen saada verosopimusta Espanjan kanssa, mutta eivät siihen suurista puheista huolimatta kyenneet.  Nyt solmittu sopimus tukkii suurituloisten eläkeläisten mahdollisuuden paeta veroja Espanjaan. Samankaltainen sopimus on valmisteilla myös Portugalin kanssa, joka lopettaisi siellä eläkkeellä olevien vuorineuvosten veropakolaisuuden.

Nykyinen hallitus ei edellisen tavoin lupaa veronkierron suhteen sellaista, mitä se ei voi tai halua toteuttaa. Veronkierron torjunnassakin ratkaisevat teot, eivät puheet.

Vuoden 2016 suurin yksittäinen leikkauskohde: kehitysapu

Eläminen velaksi on elämistä valheessa. Hallitus haluaa taittaa velkaantumisen, minkä vuoksi joudumme tekemään leikkauksia lähes kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Suurin niistä, vuoden isoin yksittäinen leikkauskohde, on Perussuomalaisten linjan mukaisesti kehitysapu. Hallitus leikkaa siitä 300 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikkea kehitysyhteistyötä tarkastellaan nyt uudelleen. Lähivuosina työtä tehdään niukemmin määrärahoin ja henkilöresurssein. Kehitysavun leikkaamista on arvosteltu paljon, mutta Perussuomalaisten mielestä sopeuttamisen täytyy alkaa ulkomaille virtaavista rahavirroista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini