Ruoka-avun tarve rajussa kasvussa

Ruoka-avun tarve on rajussa kasvussa koko Suomessa. Jatkuvasti uutisoidaan pitkistä ruokajonoista. Jopa satojen metrien pituiset ruokajonot ovat usein arkea monelle.

Ruoka-apua järjestävät Suomessa kolmannen sektorin toimijat: useat valtakunnalliset ruoka-apuyhdistykset, työttömien omat järjestöt sekä seurakunnat. Näiden ruokajakoa toteuttavien tahojen mielestä ruoka-apua tarvitaan kipeästi lisää, sillä ruokajonot ovat kasvaneet koko ajan ja ruoka-avun merkitys sadoilletuhansille kansalaisille on hätäapuna elintärkeä.

Elintarvikkeita ruoka-aputoimintaan lahjoittavat päivittäin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla useat elintarvikeliikkeet. Elintarvikejakoa suoritetaan useana päivänä viikossa. Ruoka-apu tavoittaa monia väliinputoajaryhmiä, muun muassa ylivelkaantuneita, sairaita, vanhuksia, työttömiä, opiskelijoita, syrjäytyneitä sekä lapsiperheitä.

Espoolaisen Manna-Apu Ry:n ruokajonossa kävi vuonna 2015 ruoanhakijoita keskimäärin 500 henkilöä viikoittain, joka on keskimäärin noin 24.000  henkilöä vuodessa. Ruokaa jaetaan lähes 29.0000 kiloa vuosittain. Ruokajaossa tulisi huomioida myös keliakiaruokaa syövät ihmiset, joille gluteeniton ruokavalio on ehdoton edellytys sairauden hoidossa. Lisäksi lemmikkieläinruualle on jatkuvasti tarvetta. Myös maahanmuuttajat kuormittavat jonoja yhä enenevissä määrin ja osuus asiakkaista on jopa 30-35%.

Helsinkiläisen Myllypuron elintarvikeapu Ry:n ja Herttoniemen Seurakunnan yhteisessä ruokajonossa kävi vuonna 2015 ruuanhakijoita 152.125 henkilöä. Maahanmuuttajataustaisten osuus on siellä noin 30%.

Ranska päätti joulukuussa laista, joka kieltää hävikkielintarvikkeiden pois heittämisen. Laki velvoittaa lahjoittamaan ruuan hyväntekeväisyyteen ja ruokapankeille.

Tanskassa on kehitetty toimiva ruokapankkimalli ruoka-avun jakeluun ja ruokahävikin pienentämiseen.  Tutkija Maria Ohisalo on kirjoittanut aiheesta Uuden Suomen Puheenvuoro blogissaan. Toiminta-ajatuksena on kanavoida ruokahävikki kaatopaikan sijaan hyötykäyttöön vähävaraisille. Ruokapankki jakaa keräämänsä hävikkiruoan avustusjärjestöille, jotka jakavat sen autoilla eteenpäin apua tarvitseville. Ruokaa voi hakea myös itse järjestön toimipisteistä. Ohisalon mukaan ruokaa haetaan muun muassa ruokaostoksia toimittavasta verkkokaupasta sekä tukusta. Ruokapankilla on käytössään kylmäsäilytystiloja ja varasto, jonne ruokaa voidaan tarvittaessa varastoida ja toimittaa ruokaa tarvitseville myöhemmin. Ruokapankkia rahoitetaan Sosiaaliministeriön budjetista. Sosiaaliministeriö on maksanut muun muassa avustusjärjestön bensa-, vuokra- ja vakuutuskuluja. Ohisalon mukaan toisin kuin Tanskassa, Suomessa ruoka-avun tarvetta ei ole tunnustettu virallisella tasolla sosiaalipoliittiseksi ongelmaksi.

Ruoka-aputoimintaa ei tule yhteiskunnallisesti millään tapaa aliarvioida, vaan pikemminkin tätä toimintaa tulisi tukea eri keinoin.  Suomessa ruoka-apuun lahjoittavat yritykset voivat vähentää verotuksessa nämä menot. Tiedossani on jo nyt, että myös yritykset olisivat kiinnostuneet antamaan enemmän lahjoituksia, jos joku toinen taho koordinoisi lahjoitukseen annettavien tuotteiden noudon ja jakelun. Heidän aikansa ei riitä jakelutoiminnan järjestämiseen avustuskohteille.

Suomessa tulisi mielestäni olla nimettynä erillinen koordinointitaho, jonka tehtävänä olisi kartoittaa kokonaisuutena, kuinka ruoka-apuun tarjoavien yritysten lahjoitustoimintaa saataisiin helpotettua. Tämä taho koordinoisi ruuanhakuprosessin kaikki vaiheet lahjoittavilta tahoilta aina ruokajakeluun saakka. 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko asianomainen ministeri ryhtyä toimenpiteisiin riittävän ruoka-avun turvaamiseksi?

Lisäksi kysyn, voisiko Suomi seurata esimerkiksi Tanskan mallia sekä minkälaiset mahdollisuudet ministeriöllä olisi harkita budjetoitavaksi varoja, jolla toimintaa voitaisiin edelleen helpottaa valtion tukemana?

 

Leena Meri /ps