Yrittäjänaiset kiittävät hallituksen toimia

Maanantai 14.3.2016 klo 15.42


Sairastumisen omavastuu on helpotus pienille yrittäjille

Tiedote. Julkaistu: 11.03.2016 klo 08:30

Suomen Yrittäjänaiset

Työntekijän lomalla sairastumisen omavastuu tulee takaisin vuosilomalakiin. Tämän on Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlanderin ja toimitusjohtaja Marju Silander mukaan iso helpotus pienille työnantajayrityksille.

Kun työntekijä sairastuu vuosilomalla, hänellä on kuuden päivän omavastuu, minkä jälkeen rajan ylittävät sairauspäivät oikeuttavat siirtämän lomapäiviä.  Myös vuosilomien kertymistä rajataan perhevapaiden ajalta kuuteen kuukauteen. Molemmista linjauksista voidaan poiketa työehtosopimuksella.

Estlander pitää vuosiloman kertymiseen tehtyä leikkausta äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalla sinänsä pienenä säästönä.
-    Mutta samalla liitto alleviivaa sitä, ettemme ole ajaneet vauvalaskun leikkaamista, vaan äidin työnantajan maksutaakan tasaamista yhteisvastuullisesti laajalla veropohjalta.

Liitto pitääkin Sipilän hallituksen päätöstä tasata vanhemmuudenkuluja äidin työnantajalle 2 500 euron kertakorvauksen askeleena oikeaan suuntaan.
-    Nyt yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle keskimääräisen kuukausipalkan mukaan laskettuna noin 17 000 euroa, toteaa liiton toimitusjohtaja Marju Silander.

Nykyinen maksukäytäntö heikentää Suomen kilpailukykyä, sillä se rajoittaa naisvaltaisten yritysten työllistämistä ja kasvua. Lisäksi se kyykyttää nuoret synnytysikäiset naiset pysyvien työpaikkojen sijaan pätkätyökierteeseen.

Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561
www.yrittajanaiset.fi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini