Uutisia Perussuomalaisten ministeriryhmältäPerjantai 13.5.2016 klo 19.49 - Uutiskirje 19/2016 Valtion yhtiöt esimerkkinä oikeudenmukaisuudesta – verosuunnittelu kuriin ja palkkiot alas Hallitus sopi tällä viikolla uusista linjauksista valtion omistajaohjauspolitiikkaan. Toimien tavoitteena on tehostaa nykyistä omistusta sekä luoda uutta kasvua. Opposition väite siitä, että Suomi laitettaisiin näillä toimenpiteillä myyntikuntoon, ei pidä paikkaansa. Myös median uutisointi aiheesta on viime viikkojen aikana ollut pääasiassa virheellistä arvailua. Näillä uudistuksilla mitään ei ole myyty tai yksityistetty. Jotta valtion yhtiöt palvelisivat paremmin kasvua ja työllisyyttä, on niille luotava mahdollisuuksia siihen. Jatkossa yhtiöiden valtiolle tulouttamia varoja ei enää upoteta valtion pohjattomaan kassaan vaan ne käytetään investointeihin sekä uusien yritysten luontiin. Tätä varten perustetaan uusi budjettitalouden ulkopuolella toimiva kehitysyhtiö. Perussuomalaiset pitivät neuvotteluissa huolen siitä, että valtion yhtiöt näyttävät hyvää esimerkkiä muille yrityksille oikeudenmukaisuuden toteuttamisessa. Veroparatiisien käyttö ja aggressiivinen verosuunnittelu on jatkossa kielletty. Oikeudenmukaisuutta lisätään lisäksi siten, että johtajien palkkioita karsitaan rajusti. Bonuspalkkioiden maksimirajaa lasketaan ja erokorvaukset tippuvat puoleen nykyisestä. Siirtoverkot ovat valtiolle strategisesti tärkeitä ja verkkoyhtiöiden omistusosuuksista pidetäänkin jatkossa entistä suurempi osa valtion omistuksessa. Näin varmistetaan, että Carunan kaltaisia tapauksia ei pääse enää syntymään. Vammaisten oikeudet paranevat Perussuomalaisten ministeriryhmä on tyytyväinen, että Suomi on tällä viikolla vihdoin ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen ja sen lisäosat. Nyt luodaan mm. järjestelmä, jonka perusteella henkilöt voivat valittaa oikeuksiensa loukkaamisesta. Lisäksi muutosten myötä tietoisuus vammaisten oikeuksista lisääntyy. Yleissopimuksen tarkoituksena on edistää, suojella ja taata vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki perusvapaudet sekä edistää vammaisten henkilöiden ihmisarvon kunnioittamista. Lisäksi sillä turvataan vammaisten henkilöiden osallisuus kaikessa heitä koskevassa päätöksenteossa. Turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen perustuttava vapaaehtoisuuteen EU-komission esitys Dublin-järjestelmän muuttamisesta oli tällä viikolla Euroopan parlamentin käsittelyssä. Lähiaikoina myös Suomen hallitus joutuu ottamaan asiaan kantaa. Komissio on ehdottanut mm. pakollista taakanjakoa sekä sakkoja niille EU-maille, jotka eivät vastaanota turvapaikanhakijoita. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho muistutti keskustelussa siitä, että ehdotettu mekanismi olisi jälleen uusi vetovoimatekijä, joka lisäisi turvapaikanhakijamäärää Euroopassa. Hallitusohjelmaan on kirjattu selkeästi se, että turvapaikanhakijoiden sisäisten siirtojen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Tästä pidetään kiinni. Eduskunnassa tulevalla viikolla:
|

