SDP:n valtionyhtiöpolitiikka on ollut holtitonta

Tiistai 17.5.2016 klo 12.48 - Tiedote 17.5.2016 julkaisuvapaa, Leena Meri


Historia osoittaa, että SDP:lle valtionyhtiöt ovat joko kauppatavaraa tai väkisin kiinnipitämistä. Siltä pohjalta on ymmärrettävää, että SDP nimesi nykyhallituksen esittämän kehitysyhtiön myyntikonttoriksi.

”Aina kun SDP on ollut hallituksessa on valtionyhtiöitä myyty ja tuotot käytetty syömävelan paikkaamiseksi. Historian valossa demarit ovat olleet todellisia mestareita valtionomaisuuden hassaamisessa”, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri. Euromääräisesti suurimmat myynnit teki Paavo Lipposen (sd) II hallitus, summa oli peräti 6,8 miljardia euroa, kuten Ilta-Sanomat kertoo 16.5. selvityksessään.

”Siksi demareiden on vaikea ymmärtää, että omistajapolitiikalla voidaan, budjetin paikkaamisen sijaan, tukea yhteiskunnan uudistamista, talouskasvua ja uusien työpaikkojen luomista”, Meri jatkaa.

Lipponen ensimmäisessä hallituksessa omistajaohjausministerinä toimi SDP:n ministeri. Tuolloin hyväksyttiin valtionyhtiöiden holtittomat palkitsemisjärjestelmät, kuten optiot. Nyt valtionyhtiöiden johtajien bonuksia karsitaan rajusti, mitä perussuomalaiset ovat vaatineen jo vuosien ajan. Perussuomalaiset eivät ole koskaan hyväksyneet tai ymmärtäneet logiikkaa, jossa valtionyhtiöiden johdon palkkojen pitää olla moninkertaiset esimerkiksi pääministerin palkkaan nähden. Lisäksi johdon palkkiot ovat vain nousseet, kun väkeä yrityksistä on samaan aikaan laitettu kilometritehtaalle. Perussuomalaiset korjaavat nyt tämänkin vääryyden. Samalla lopetetaan kultaiset kädenpuristukset  ja yritysjohdon irtisanomiskorvaukset ehdotetaan puolitettavaksi.

Perussuomalaisten vaatimuksesta loppuvat myös luonnollisten monopoliasemassa olevien yritysten myynnit. Siksi verkkoyhtiöiden Fingridin  ja Gasumin omistajiksi tulee valtio yli 50 prosentilla. Edellisen hallituksen myymän Carunan tapaiset rahastukset loppuvat nyt.

 

Lisätietoja:

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Leena Meri


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini