Eläkekatto SuomeenKeskiviikko 18.5.2016 klo 18.11 TOIMENPIDEALOITE Eläkekaton saamiseksi Suomeen: Suomi on yksi harvoja Euroopan maita, joissa eläkekatto ei ole voimassa. Vuonna 2013 eläkekatto oli Sveitsissä 5 700 euroa/kk, Saksan vanhoissa osavaltioissa Viime eduskuntakaudella kansanedustaja Kauko Tuupainen ehdotti eläkekaton suuruudeksi Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan vuoden 2015 lopussa Suomessa oli hieman alle 2450 henkilöä joiden eläke oli 7500€/kk tai sitä suurempi. Näistä korkeimmista eläkkeistä koituvien vuosittaisten kustannusten arvioidaan kuitenkin olevan jopa kymmeniä miljoonia euroja. Edellä olevan perusteella ehdotamme, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin eläkekaton käyttöön ottamiseksi Suomessa Leena Meri /ps |

