Kirjallinen kysymykseni eduskunnassa kuntien tarjoamien sote-palvelujen laajuudesta laittomasti maassa oleville

Laki takaa jokaiselle Suomessa sekä hätämajoituksen että kiireellisen terveydenhuollon riippumatta maassaolon statuksesta. Tämä on sinänsä ymmärrettävää ja kuuluu edistyksellisen yhteiskunnan toimintaan. Mutta laittomasti maassa olevien palvelujen laajentaminen ei ole hyväksyttävää, koska rahamme eivät tähän riitä ja palvelujen laajentaminen lisää vetovoimatekijöitä sekä luo ilmapiiriä, ettei kaikkien tarvitsekaan noudattaa oikeuden päätöksiä. 

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen mukaan, jos potilaalla ei ole oleskelulupaa ja kotikuntaa Suomessa, hänen on maksettava kiireellisen hoidon kustannukset itse täysimääräisinä. Kunnalla on mahdollisuus omalla päätöksellään myöntää laittomasti maassa oleville laajempia palveluita. Jos laittomasti maassa olevalle henkilölle annetaan kiireetöntä hoitoa julkisessa terveydenhuollossa, potilas maksaa itse hoidon täydet kustannukset. 

Laittomasti maassa olevien henkilöiden (paperittomien) julkinen terveydenhuolto Helsingissä on vuodesta 2014 alkaen järjestetty siten, että kiireellisen hoidon lisäksi tarjotaan kaikille raskaana oleville ja alle 18-vuotiaille lapsille laajat terveydenhuollon palvelut, mukaan lukien neuvola- ja sairaanhoitopalvelut, samaan hintaan kuin helsinkiläisille. 

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli 22.8.2017 kokouksessaan laittomasti maassa olevien sote-palveluita.  

Laittomasti maassa olevien palvelut haluttiin lautakunnassa laajentaa vastaamaan turvapaikanhakijoiden saamia palveluita. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Asian on nostanut esille Perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen. Hän on esittänyt julkisuudessa, että lautakunnan päätös toteutuessaan tarkoittaisi sitä, että kaikki laittomasti maassa olevat turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja perusterveydenhuollon palveluihin, erikoissairaanhoitoon, lääkityksiin, terveystarkastuksiin, rokotuksiin, suun terveydenhuoltoon, tartuntatautien seulontaan, mielenterveyspalveluihin, sosiaalipalveluihin ja kouluterveydenhuoltoon. 

Lisäksi lautakunta halusi, että Helsinki tuottaa myös maksutonta oikeudellista neuvontaa tässä yhteydessä. Tämä kaikki siis siten, että helsinkiläinen veronmaksaja maksaa ja summa säästetään muualta. On huomioitava myös ehdotukseen läpi mennyt kirjaus, joka toteaa, ettei maksukyvyttömyys saa vaikuttaa palveluiden saantiin ja tämä voitaneen tässä yhteydessä tulkita maksuttomuudeksi. Kyseisiä palveluja tulee myös mainostaa mm. kaupungin nettisivuilla monilla kielillä, kuten arabia, somali, bulgaria ja romania.