Perussuomalaiset jättivät eduskunnalle keskustelualoitteen sisäisestä turvallisuudesta

Lauantai 9.9.2017 klo 18.39 - Eduskuntaryhmän tiedote 8.9.2017


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään jättänyt eduskunnalle aloitteen ajankohtaiskeskustelusta sisäisestä turvallisuudesta. Mielestämme eduskunnassa tulisi käydä kansanedustajien kesken julkinen keskustelu, jotta niin kansanedustajilla kuin kansalaisilla on tieto poliittisista toimista ja päätöksistä, joiden tavoitteena on parantaa Suomen sisäistä turvallisuutta. Pääministerin keskiviikkona 6.9. pitämä keskustelutilaisuus oli salainen eikä mielestämme lainkaan riittävä tarpeeseen nähden.

Kesksutelualoitteen sisältö:

Eduskunnan puhemiehelle,

Pääministeri Sipilä järjesti keskiviikkona 6.9. poliittisille johtajille suunnatun suljetun keskustelun Turun terroristihyökkäyksen jälkeisistä toimista ja maamme turvallisuudesta. Läsnä olivat poliittisten päättäjien lisäksi ministeriöiden ja poliisivoimien edustukset.

Ottaen huomioon Turun tapahtumien vaikutuksen suomalaisten yleiseen turvallisuudentunteeseen, olisi Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä syytä järjestää eduskunnassa julkinen ajankohtaiskeskustelu maamme sisäisestä turvallisuudesta. Kansalaisten keskuudessa vallitsee epätietoisuus toimista, joihin hallitus ja poliittiset päättäjät ovat ryhtyneet. Hallituksen sisälläkin näyttää olevan erilaisia käsityksiä siitä, miten asioita aiotaan käytännössä turvallisuuden näkökulmasta parantaa.

Tämän vuoksi pidämme äärimmäisen tärkeänä käydä avointa keskustelua, jotta niin kansanedustajilla kuin kansalaisilla on tieto poliittisista toimista ja päätöksistä, joiden tavoitteena on parantaa Suomen sisäistä turvallisuutta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun sisäisestä turvallisuudesta.

Helsingissä 8.9.2017 Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puolesta

Leena Meri /ps

Puheenjohtaja

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini