Esitin budjettiin lisärahoitusta Hyvinkään tiehankkeisiin

Perjantai 29.9.2017 klo 8.21 - Leena Meri


Tein kaksi talousarvioesitystä Hyvinkään tiehankkeille

Jätin torstaina kaksi talousarvioaloitetta, jossa esitin Hyvinkään kahdelle tiehankkeelle suunnittelurahaa yhteensä 400 000 euroa.

1. Hyvinkään ja valtatie 3:n eritasoliittymässä on todettu merkittäviä puutteita, koska moottoritien linja-autoliikenteen pysäkeillä ei ole autojen tai polkupyörien liityntäpysäköintiä ja lisäksi pysäkkien saattoliikennejärjestelyt ovat puutteelliset. Liityntäpysäköinnin kehittämisellä on erittäin merkittävä vaikutus, jos halutaan vähentää pääkaupunkiseudun ruuhkatilannetta ja liikenteen sujuvuutta. Lisäksi liityntäpysäköinnin lisääminen ja siten joukkoliikenteen kulkutapaosuuden kasvattaminen tukevat ilmastotavoitteita.

Esitin 200 000 euroa Hyvinkään ja valtatie 3:n autojen ja polkupyörien liityntäpysäköinnin suunnitelman tekemiseen.

 

2. Valtatie 25 kehittämisestä on tehty kehittämisselvitys, jossa todetaan liikenneturvallisuutta ja kapasiteettia parantavien toimenpiteiden tarve kyseisellä osuudella tärkeäksi. Tavoitetilanteessa valtatientien tulisi olla 4-kaistainen ja eritasoliittymin varustettu. Kalevankadun tasoliittymän korvaaminen eritasoliittymällä tulisi toteuttaa mahdollisimman pian.

Esitin 200 000 euroa tiesuunnitelman laatimiseen Kalevankadun eritasoliittymästä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini