Lausuntomme eläinsuojelulaista

Torstai 1.3.2018 - Leena Meri


Annoimme  Ritva "Kike" Elomaan kanssa alla olevan lausunnon Maa- ja metsätalousministeriölle uudistettavasta eläinsuojelulaista.

Uusi eläinsuojelulaki antaa mahdollisuuden muuttaa Suomi eläinten oikeuksien edelläkävijäksi koko Euroopassa, mutta sitä ennen uutta eläinsuojelulakia on osin muutettava. Eläinsuojelulain keskeisin tavoite on eläinten hyvinvoinnin edistäminen. Lainsäädännöllä tulee turvata tietyt vähimmäisvaatimukset eläintenpidolle ja uudistus näyttää valitettavasti siltä, että uusi eläinsuojelulaki on vanhentunut jo voimaan astuessaan.

Nyt moniin merkittäviin epäkohtiin, kuten liikkumatilan vähäisyyteen eläintuotannossa, ei puututa. Poikkeuspykälissä lakiehdotus sallii muun muassa emakoiden pitämisen hyvin pitkiä aikoja kääntymisen estävissä porsitushäkeissä ja lypsylehmien pitämisen parteen sidottuna. Poikkeuspykälät tulee näiltä osin poistaa ja varata tuottajille riittävä määräaika muutosten toteuttamiseen.

Eläimen itseisarvo tulisi kirjata lakiin. Tällä hetkellä omaisuuden suoja ajaa eläinten oikeuksien yli mikä näkyy valvojien heikkona mahdollisuutena ottaa kaltoin kohdeltu eläin huostaan, omaisuuden suoja heijastuu myös eläinsuojelurikosten rangaistuksissa. Eläinsuojeluviranomaiset tarvitsisivat lisää resursseja ja nykyistä laajemmat valtuudet puuttua väärinkäytöksiin.

Lakiehdotuksen johtoryhmä suositteli, että vaatimus jatkuvasta juomavedestä eläinten pysyvissä pitopaikoissa kirjattaisiin lakiin. Onhan selvää, että eläimillä pitää olla jatkuvasti vettä saatavilla. Ilman kirjausta valvontaviranomaisen on mahdotonta valvoa, onko eläintä juotettu tarpeeksi.

Eräät eläinryhmät on jätetty lakiesityksen ulkopuolelle täysin. Esimerkiksi turkiseläimiä ei mainita lakiesityksessä lainkaan.  Turkiseläinten olosuhteisiin luvattiin puuttua jo vuonna 2013. Tuolloin turkistarhauksen kieltoa koskeva kansalaisaloite hylättiin eduskunnassa, mutta samalla alan ongelmat myönnettiin. Eduskunta totesi, että turkiseläinten oloihin pitää tehdä pikaisesti parannuksia.  Mitään ei ole kuitenkaan tehty. Turkistarhoilla eläimet eivät voi mitenkään toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään.

Kannatamme lemmikkieläinten, eli koirien ja kissojen  sirutusta, jolloin karannut tai varastettu eläin on helppo löytää ja palauttaa omistajalleen. Samoin, jos eläin löytyy kaltoin kohdeltuna, omistaja voidaan tarvittaessa saada vastuuseen toiminnastaan.

Kannattamme myös eläinsuojeluviranomaisten valtuuksien tuntuvaa lisäämistä ja valvonnan tehostamista. Mutta jo olemassa oleviakin toimivaltuuksia pitää uskaltaa käyttää. Esimerkkinä Kauhavan tapaus (Ilkka 13.2.2018), jossa koirat, kissat ja hevonen piti lopettaa. Tässäkin tapauksessa ilmoituksia eläinsuojeluun oli mennyt jo aikaisemmin.

Puuttuminen ajoissa ja tarpeen vaatiessa riittävän pitkä eläintenpitokielto ovat tärkeitä suojelun työkaluja. Lemmikkien myyjät voisivat myös vaatia ostajia esittämään todistuksen, etteivät ole eläintenpitokiellossa. Tämäkin olisi edistysaskel, jonka voi tehdä jo nykylainsäädännön puitteissa. Se olisi kirjattava lakiin velvollisuudeksi.

Valtion pitää antaa taloudellista tukea tuottajille, jotta he voivat parantaa uuden lain velvoittamia elinolosuhteita ilman, että toiminta käy täysin kannattamattomaksi.

Lakiuudistuksessa on hyvääkin kuten esimerkiksi eläimen tainnuttaminen aina ennen teurastusta sekä piikki- ja sähköpantojen kieltäminen koirilla. Samoin sikojen tiineytyshäkkien kielto on hyvä asia, mutta siirtymäaika ollaan säätämässä kohtuuttoman pitkäksi, viidentoista vuoden siirtymäaika on liian pitkä. Lainsäädännön tulee ohjata tuotantoeläimien parempaan kohteluun.

Luonnonvaraisten eläinten näytöskäytön kielto eläintarhoissa on tervetullut parannus, sillä se estää mm. delfinaariotoiminnan Suomessa.  

Kannatamme myös lakiesitykseen kirjattuja jalostuksen rajoituksia. Rajoituksilla saadaan kitkettyä eläimen ulkomuotoon tehtäviä jalostustoimenpiteitä, jotka aiheuttavat eläimille kipua ja kärsimystä ja joiden ainoa funktio on miellyttää ihmissilmää.

Leena Meri, eduskuntaryhmän puheenjohtaja (ps.)

Ritva ”Kike” Elomaa, kansanedustaja (ps.), eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini