Ministeri ei aio tehdä mitään hillitäkseen turvapaikkahakemusten valituskierroksia ja perusteluiden muuttamista

Perjantai 2.3.2018 - Leena Meri


Jätin valituskierteen estämisestä hallitukselle kirjallisen kysymyksen helmikuun alussa. Kysyin, mitä asianomainen ministeri aikoo tehdä, jotta saman turvapaikkahakemuksen valitusperusteita samassa prosessissa rajoitetaan ja loputtomien uusintahakemusten teko uusilla perusteilla estetään?

Totesin kysymyksessä mm., että äkillinen kristityksi kääntyminen tai seksuaalisen suuntautumisen muuttuminen ei tunnu uskottavalta. Se, että väittää muuttuneensa homoseksuaaliksi, on hämmästyttävää. En usko, että Maahanmuuttoviraston 21 päivän valitusaika riittää seksuaalisen suuntautumisen muuttumiseen, kun kyseessä on muutenkin ihmisen ominaisuus eikä päähänpisto.

Pidin ongelmallisena myös sitä, että valituskierre eri asteissa voi olla käytännössä loputon. Maahanmuuttovirastosta voi valittaa hallinto-oikeuteen ja sieltä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kuitenkin lainvoimaisenkin päätöksen jälkeen voi vielä jättää uuden hakemuksen.

Tänään sain ministeri Mykkäseltä vastauksen kysymykseeni mitä asianomainen ministeri aikoo tehdä: Ei mitään.

Kuulemma EU:ssakin asioita pohditaan, joten ”tämän valmistelutyön ollessa kesken, ei ole perusteltua pohtia kansallisesti erikseen uusintahakemuksia koskevan ulkomaalaislain sääntelyn uudistamista”, vastasi Mykkänen.

Lue tarkemmin kirjallisesta kysymyksestäni.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini