Maapallon väestön räjähdysmäinen kasvu yksi juurisyistä ilmastonmuutokselle

Maanantai 8.10.2018 - Leena Meri


Kansainvälinen hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC vaatii tuoreessa raportissaan ihmiskuntaa puuttumaan radikaalein toimin ja pikaisesti ilmaston hälyttävään lämpenemiseen. IPCC:n raportti antaa ihmiskunnalle aikaa 12 vuotta – merkittävät päästövähennykset on saatava aikaan jo vuoteen 2030 mennessä.

Ilmastonmuutoksesta ja päästöistä sekä luonnon monimuotoisuuden menettämisestä puhutaan. Erilaisia kasvi- ja eläinlajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla.

Jos väkiluku kasvaa vuoteen 2030 mennessä 1 miljardilla, ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen että maapallon kantokyky on ylitetty reippaasti. Suurinta väestönkasvu on Afrikassa ja mm. Intiassa.

Tästä asiasta ei paljoa puhuta ja vaadita siihen hillintää maailmanlaajuisesti. Muut puolueet -perussuomalaisia lukuunottamatta - ovat suomalaisen tavallisen ihmisen kimpussa ja syyllistämässä häntä autoilusta, lämmityksestä ja jopa lihan syömisestä.

EU:n päästövähennystavoitteissa Suomelle asetettiin EU:n kolmanneksi suurimmat tavoitteet eli 39 %:n vähennystavoite, vaikka Suomessa kivihiilen osuus energiantuotannosta on noin 7 %.

Vastaavasti Romania, Bulgaria ja Puola saivat vähennystavoitteekseen nollasta muutamaan prosenttiin. Heidän osuutensa kivihiilen käytöstä sähköntuotannossa on yli 90 %.

Ympäristöongelma ja ilmastonmuutos ovat vakavia asioita. Perussuomalaiset lähtevät kuitenkin siitä, että suomalaisen teollisuuden säilyminen Suomessa on ekoteko. Siinä ei ole mitään järkeä, että ajamme yhä kiristyvillä päästövaatimuksilla suomalaisen teollisuuden ulkomaille kuten Kiinaan, Intiaan tai Puolaan. Saasteet eivät pysähdy valtakunnan rajoille. WHO:n vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan Suomessa on  maailman puhtain ulkoilman laatu. Nyt varsinaisten saastuttajien on ryhdyttävä kantamaan omat taakkansa.

Suomi on tehnyt paljon ja voimme jatkaa hyvää kehitystä, mutta kyllä päästöjen aiheuttajien pitää tulla tekemään oma osuutensa.  Ei tästä muuten mitään tule. Voimme laittaa Suomen kiinni kokonaan vaikka tänään eikä sillä ole merkitystä, elleivät kaikki tule mukaan. Siis ihan kaikki ja monella rintamalla.

YLE uutinen Afrikan väestöräjähdyksestä: 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini