Kielitaidottomuus ei oikeuta rikoksiin

Torstai 10.1.2019 - Leena Meri


(Kirjoitus julkaistu aamupostissa 9.10.2018)

Huomaa, että vaalit ovat tulossa, kun SDP herää puhumaan maahanmuuton ongelmista. Muutoin niistä ei ole haluttu ainakaan Hyvinkäällä valtuustossa puhua. Perussuomalaiset ovat jääneet asian kanssa vuosia yksin.

SDP:n valtuustoryhmän pj. Mauriala toteaa, että Lähi-idästä muuttaneiden miesten keskuudessa raiskausrikokset ovat yleisimpiä ja asioista pitää puhua (AP 5.1. ”Kieli on kaiken avain”). Toisaalta Mauriala korostaa, että tarvitsemme lisää maahanmuuttoa. Samaan hengenvetoon Mauriala alkaakin syyttää tilastoja ja pyytää, että rikostilastojen vertailussa pitää ottaa huomioon, että kyseessä on varaton ja kouluttamaton maahanmuuttaja. Huomautan, että rikostilastoista on faktaa paljon mm. Suomesta ja Ruotsista. Rikosoikeudessa vähävaraisuus, kielitaidottomuus tai ulkomaalaistausta eivät ole peruste, joka oikeuttaa tai lieventää rikosta. Kyseessä on vakava rikollisuus, joka Suomessa on kohdistunut pääasiassa nuoriin tyttöihin.

Ruotsi, jossa näiden ongelmien kanssa on painittu vuosia, on tehty asiasta laaja selvitys (YLE 22.8.2018). Siinä tutkittiin keitä on tuomittu käräjäoikeudessa raiskauksesta tai raiskauksen yrityksestä viimeisten viiden vuoden aikana. Kaikki paitsi yksi olivat miehiä. Sen mukaan 58 prosenttia on syntynyt ulkomailla. Noin 51 prosenttia kaikista tuomituista, on syntynyt Euroopan ulkopuolella. Heistä 197 on syntynyt Lähi-idässä tai Pohjois-Afrikassa, 134 eteläisessä Afrikassa ja 96 muualla Euroopan ulkopuolella. Luku on korkeampi tapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tunteneet toisiaan. Enemmän kuin kahdeksan kymmenestä on syntynyt ulkomailla. Heistä 40 prosenttia oli ollut Ruotsissa vuoden tai vähemmän. Suomessa tilastot viittaavat samaan suuntaan. Miksi tätä pitää alkaa SDP:n mielestä kaunistelemaan?

Lisäksi Mauriala toteaa, että on yhteiskunnan velvollisuus huolehtia koulutuksesta ja kotoutuksesta. Onkohan Mauriala katsonut valtion budjettikirjaa vuodelle 2019. Sen mukaan muutamassa vuodessa Suomi käyttää pelkästään turvapaikka- ja kotoutustouhuun noin 1,4 miljardia euroa. Se on saman verran kuin Suomi ottaa tänä vuonna uutta velkaa. Samaan aikaan takuueläkkeen  korottamiseen laitettiin vuodelle 2019 noin 10 miljoonaa euroa (joka tekee 9 euroa kuukaudessa yhdelle eläkeläiselle) ja indeksejä jäädytettiin ja suomalaisten hyvinvoinnista leikataan koko ajan sieltä ja täältä.

Miten siis on etujemme mukaista käyttää miljarditolkulla rahaa kotoutukseen ja turvapaikkaruljanssiin? Suomessa on noin 9000 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta ihmistä, joita hallitus ei tunnu saavan maasta millään ulos. Heidänkin elämänsä maksetaan meidän verovaroistamme.

Henkilö, joka tulee Suomeen töihin ja on itse aktiivinen osaaja, ei ole kototutustoimien kohde, vaan hän ja hänen työnantajansa huolehtivat toimeentulosta, asumisesta ja muusta elämän järjestämisestä. Eli heitä ei tarvitse kotouttaa.

Ketä Mauriala tarkoittaa? Ajatteleeko hän siis, että nämä tuhannet kouluttamattomat ja kielitaidottomat turvapaikanhakijoina tulleet nuoret miehet siis parantavat Suomen huoltosuhteen ja pelastavat Suomen talouden, kun heitä kotoututetaan miljardeilla euroilla? Todellisuus on, että huoltosuhteen ongelma vain pahenee tätä kautta ja on pois muilta, kuten eläkeläiseltä, lastensuojelusta, nuorten työllistämisestä ja monesta muusta.

 Meidän tulee muistaa, että olemme kunnissa valtuutettuina ja eduskunnassa edustajina ensisijaisesti valittu huolehtimaan kuntalaisten ja Suomen edusta eikä pohtia miten voisimme olla koko maailman pelastaja - saati sosiaalitoimisto tai vakavan rikollisuuden ymmärtäjä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini