Koronatoimiin tolkkua

Tiistai 2.3.2021 klo 13.06 - Leena Meri


Poikkeusolot on taas julistettu ja pääministeri Sanna Marin on julkisuudessa kertonut hallituksen valmistelevan varmuuden vuoksi valmiuslain käyttöönottoa sekä esimerkiksi ulkonaliikkumiskieltoa.

Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana. Viruksen torjunnassa pitää huomioida rajoitusten oikeasuhteisuus ja joku tolkku. Jokainen ihmisen tulee voida ulkoilla.

Pääministeri Sanna Marinin väläyttelemässä mallissa vain välttämätön asiointi, kuten kaupassa käyminen, olisi sallittu. Näin raju ulkonaliikkumiskielto koettelisi jo monen henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä olisi täysin ylimitoitettu.

Oikeasuhteisuus tulisi huomioida myös ravintolarajoituksissa. Monet yrittäjät ovat olleet tiukoilla ja ravintola-ala on kokenut kovan kolauksen. Onko ravintolat tarpeen sulkea täysin? Voi olla ruokaravintoloita, joissa on vain muutama ihminen samassa tilassa ja turvatoimia on helppo noudattaa. Toivon, että eduskunta vielä pohtisi tätä.

Ylipäätään koko vuosi on ollut aika sekavaa, kun eri viranomaiset ja hallituksen ministerit puhuvat ristiin rastiin, mutta välillä tuntuu, etteivät keskenään.

Esimerkiksi ministeri Krista Kiuru antaa julkisuudessa ymmärtää, että eduskunta olisi viime syksynä torpannut lain, joka olisi mahdollistanut negatiivisen testitodistuksen vaatimisen Suomeen saapuvilta. Ministeri antaa tapahtumista väärän vaikutelman. Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui, että laille on hyväksyttävät perusteet ja piti mahdollisena säätää vaatimuksia Suomeen saapuville, mutta antoi niin sanottua jälki-istuntoa hallituksen huonosta lainvalmistelusta. Tämä tarkoittaa, että hallitus voisi tuoda uuden, paremmin valmistellun lakiesityksen milloin tahansa.

On helppo uskoa, että kansalaisten silmissä hallituksen toiminta koronan ympärillä on näyttänyt sekavalta. Viestinnän pitäisi olla ymmärrettävää ja selkeää. Tietysti jos ministerit eivät ymmärrä, mitä tekevät ja mistä puhuvat, niin eihän osaamattomuutta viestinnällä pelasteta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini