Vierailin Sanna Ukkola livessä 14.2. Alfa TV:llä

Keskiviikko 16.2.2022 klo 10.19


Vierailin  Sanna Ukkolan keskusteluohjelmassa alkuviikosta. Keskustelimme mm. Ylen puolueellisuudesta, vaikuttaa että verorahoitteinen Yle toimii vihervasemmiston äänitorvina, tasapuolisuudesta piittaamatta.

Suomen Uutiset kirjoitti keskustelusta uutisen:  Ex-toimittajan mielestä Yleisradiossa ei ole agendajournalismia – Leena Meri moittii Yleä yksipuolisista sisällöistä: ”Puututaan enimmäkseen tietyntyyppisiin asioihin” - Suomen Uutiset

 Ylen toimittajista suuri osa on punavihreitä, eikä puolueaktiivisuus voi olla näkymättä Ylen sisällöissä. Tekijänoikeuksiin vedotaan silloin, kun Ylen agendan paljastavia videoita vaaditaan poistettavaksi netistä.

 Yle tykkää pitää esillä tiettyjä aihealueita, kuten intersektionaalinen feminismi ja ilmastonmuutos, ja jopa sitä, että ilmaston pelastamiseksi ei pitäisi hankkia lapsia. Perinteinen suomalainen elämä, kuten vaikka maaseudulla eläminen, tuntuu jäävän Ylen ohjelmistossa vähemmälle.

Puolueellisuus näkyy Ylellä paitsi tiettyjen aiheiden preferoimisessa ja ylikorostamisessa, myös joidenkin toisten aiheiden sivuuttamisena tai väheksymisenä.

jätimme viime viikolla hallituksen vastattavaksi välikysymyksen rajusti nousseiden polttoaineiden ja sähkön hintojen vuoksi. Välikysymyksessä ovat oppositiopuolueista mukana myös KD ja Liike Nyt. Yle ei saapunut paikalle välikysymystä koskevaan tiedotustilaisuuteen, missä olivat läsnä useimmat muut Suomen suurimmat mediat..

Yle kyllä lopulta kirjoitti välikysymyksestä: Välikysymystä koskevassa artikelissa Yle valitsemiensa ”asiantuntijoiden” suulla vihjailee, että polttoaineveron alentaminen ei kannata, koska se ”hyödyttäisi etenkin hyvätuloisia”.

Kommentteja ei voinut pitää yllättävinä, koska toinen Ylen käyttämistä asiantuntijoista oli vihreiden ex-kansanedustaja Oras Tynkkynen ja toinen vihreästä ajattelustaan tuttu tutkija Marita Laukkanen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta Vattista.Sidoksista vihreiisiin ei kerrottu, vaan Tynkkynen esiintyi asiantuntijan tittelillä.

Sellaista puolueetonta uutisointia..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini