Hallituskausi alkaa...Keskiviikko 27.5.2015 klo 22.36 Perussuomalaiset ovat tänään päättäneet kokouksessaan lähteä hallitukseen sekä hyväksyneet samalla hallitusohjelman. Ministereitä meille tulee seuraavasti: ulkoministeri Timo Soini, puolustusministeri Jussi Niinistö, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä sekä oikeus- ja työministeri Jari Lindström. Ohjelma on neuvottelun tulos eikä kaikkia tavoitteita saatu yksinomaan perussuomalaisten toivomalla tavalla, mutta kaikissa ohjelman osioissa näkyy selvästi perussuomalaisten kädenjälki. Olin tyytyväinen monista oikeusasioita koskevista kirjauksista. Näitä ovat mm. rangaistuksen korotukset kansan oikeustajua vastaaviksi, rikoksen uhrin aseman parantaminen, riidattomien asioiden siirto pois tuomioistuimista sekä ehdollisen rangaistuksen tehostaminen lyhyellä ehdottamalla vankeudella. Myös vapautuvan vangin vaarallisuusarviointiin kiinnitetään entistä enemmän huomioita. Lisäksi päiväsakon vähimmäisrahamäärä korotetaan 6 eurosta 12 euroon ja oikeudenkäyntimaksuja korotetaan vastaamaan paremmin tätä päivää. Pidin eilen puheen eduskunnan täysistunnossa tuomioistuimista ja maistraateista sekä valtion hallinnon tuottavuuden parantamisesta. Puheessa toin monia käytännön ongelmia esille sekä huoleni henkilökunnan jaksamisesta lisääntyvien työmäärien keskellä. Samalla asiakkaiden oikeusturva kärsii pidentyneiden käsittelyaikojen ja byrokratian vain kasvaessa. Viranomaisten tehtäviä tulee vähentää sekä keskittyä oleelliseen. Maistraatin osalta ehdotin tulopuolelle muutaman kympin maksua sekä avioliiton esteiden tutkintaan että siviilivihkimiseen. Tällä hetkellä kaikki toimenpiteet ovat maksuttomia – myös ulkomaalaisille. Perussuomalaisten ensimmäinen hallituskausi on alkamassa ja toivon, että saamme Suomen talouden nousuun. Kovaa työtä se vaatii, mutta työtä emme ole ennenkään pelänneet. |

