Paperittomien ei pidä saada täyttä toimeentulotukea: Ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan riittävätPerjantai 2.9.2016 klo 14.33 - Tiedote 2.9.2016 Julkaisuvapaa Yle uutisten mukaan myös ilman laillista oikeutta maassa olevilla on aina oikeus perustuslain mukaan toimeentulotukeen, mutta tätä ei sosiaalitoimistoissa tiedosteta ja kunnat ovat antaneet kielteisiä tukipäätöksiä. - Ulkomaalaiselle paperittomalle riittää täysimääräisen toimeentulotuen sijaan välttämätön taso kuten ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan. Laillisesti ja laittomasti Suomessa olevien välillä täytyy olla ero, linjaa perussuomalaisten kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Simon Elo. EU-tuomioistuin antoi marraskuussa 2014 päätöksen (146/14), jonka mukaan Saksan ei tarvitse maksaa sosiaalitukea EU:n sisältä tuleville maahanmuuttajille, jotka eivät ole taloudellisesti aktiivisia, eli eivät hae töitä. Päätös pätee laajemmin EU-kansalaisiin, jotka eivät voi tuomioistuimen päätöksen mukaan mennä toiseen maahan "vain" saadakseen sosiaalitukia. Tapauksessa oli myös katsottu, että hakija ja hänen poikansa eivät olleet oikeutettuja oleskeluoikeuteen Saksassa, joten he eivät voi vedota asiassa syrjimättömyyslakeihin tai sosiaaliturvajärjestelmään. - Hallitus tekee hyvää työtä turvapaikanhakijoiden vetovoimatekijöiden vähentämiseksi. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto, sanoo Meri. Lisätietoja: Kansanedustaja Simon Elo, 050-513 0687 Kansanedustaja Leena Meri, 050-513 2330 |