Vankien "omien lomien" loputtava - lakialoite luvattomista poistumisista rikoslakiin

Tiistai 20.10.2020 klo 15.28 - Leena Meri


Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri on jättänyt lakialoitteen vankien luvattomien poistumisien kriminalisoimisesta.

Tällä hetkellä rikoslaissa vangin pakenemiseksi katsotaan tilanteet, joissa vanki poistuu suljetusta vankilasta tai valvonnasta. Avolaitoksessa tai lomalla vanki ei välttämättä ole valvonnassa.

- Nyt vangit saavat luvattomasta poistumisesta tai lomalta palaamatta jättämisestä korkeintaan kurinpidollisen rangaistuksen. Kurinpidollista rangaistusta ei voida kuitenkaan pitää riittävänä seuraamuksena tekoon nähden eikä tarkoituksenmukaisena luvattomien poistumisten ennaltaehkäisyn kannalta. 

- Lakialoitteella haluan korjata tämän epäkohdan, että vanki voi itse päättää olla palaamatta vankilaan tai avolaitokseen. Teko on verrattavissa vankilasta karkaamiseen, joten teko tulee rankaista rikoksena, Meri perustelee.

Rikosseuraamuslaitoksen omien tietojen mukaan karkaamiset tai sen yritykset ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Rikosseuraamuslaitos kertoo, että pakojen ennaltaehkäisemiseksi jokainen pako analysoidaan tarkkaan. Vuonna 2019 suljetusta laitoksesta karkasi 6 vankia, kun taas avolaitoksista poistui luvatta 45 vankia. 

Hyvinkään ampujan karkumatka

Hyvinkäällä asuva Meri kertoo lakialoitteen saaneen kimmokkeen viime perjantaina uutisoidusta tapauksesta, jossa avolaitoksessa ollut vanki jätti palaamatta vankilomalta. Kyseessä on Hyvinkäällä vuonna 2012 kahdesta murhasta ja useasta murhan yrityksestä tuomittu henkilö.

- Vankilaan palaamatta jättämisen rankaiseminen lisäksi pitää olla todella tarkka millaisia vankeja avolaitoksiin ylipäätään siirretään tai keitä lomille päästetään. Osa vangeista on edelleen uhka muiden ihmisten terveydelle ja hengelle, Meri muistuttaa. 

Kurinpidolliset rangaistukset säilytettävä rinnalla

- Näiden omien lomien kriminalisoinnin ei pidä poistaa kurinpidollisia seuraamuksia. Kurinpidollisia seuraamuksia ovat varoitus, eräiden oikeuksien menettäminen ja yksinäisyysrangaistus. Vanki voidaan myös siirtää takaisin suljettuun vankilaan avolaitoksesta.

- Nämä seuraamukset toteutetaan välittömästi, kun vanki on taas kiinniotettuna. Myöhemmin tuomioistuin käsittelee rikosasian ja antaa siitä uuden tuomion, Meri kertoo.

 

Leena Meri
Kansanedustaja, lakivaliokunnan puheenjohtaja
050 513 2330
leena.meri@eduskunta.fi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini